perjantai 24. helmikuuta 2017

Tuplaviikonloppu pohjoisessa

Kun runkosarjaa on jäljellä vielä neljä kierrosta, lähtee FC Rauma kauden ylivoimaisesti pisimmälle vierasreissulle. Vastaansa raumalaiset saavat tällä matkalla lauantaina Raahessa AS Moonin, ja sunnuntaina Oulussa FC Opan. Lauantain ottelun aikaisesta ajankohdasta johtuen joukkue lähtee jo perjantaina matkaan, ja yöpyy Vaasassa.

Pelien käydessä vähiin on FC Rauman sairastupa taas täyttynyt. Joukkue lähteekin tavoittelemaan täyttä kuutta pistettä erittäin kapealla, mutta iskukykyisellä kokoonpanolla. Sarjasijoitus oikeuttaa tällä hetkellä liigakarsintoihin, mutta tasaisessa sarjassa muut hengittävät edelleen niskaan, joten pistemenetyksiin ei ole varaa.

Lauantain vastus AS Moon on ollut raumalaisille aina vaikea vastus viimeisen kahden kauden aikana. Varsinkin kotisalissaan välillä hurmiossa pelaava joukkue on vaikea pysäytettävä. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Raumalla joukkue osoitti jo vaarallisuutensa, joten edessä on täysi päivätyö jotta pisteet lähtisivät mukaan.

Sunnuntaina vastaan asettuva FC OPAn kausi on ollut vaikea. Joukkue on alusta asti pitänyt perää sarjassa, ja välillä hyvätkään otteet eivät ole kartuttaneet pistepottia. OPAa ei olekkaan varaa yhtään aliarvioida, sillä joukkue tulee varmasti hyvällä asenteella päälle. Jotta Oulussa pelattaisiin Futsal Ykköstä myös ensi kaudella, pitäisi jokaisesta viimeisestä ottelusta ottaa täysi pistepotti. Tämäkään ei välttämättä riitä, riippuen miten muut joukkueet pelaavat.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Ykkönen jatkuu jälleen Futsal Cupin jälkeen

FC Rauman taival tämän vuoden Futsal Ykkösessä alkaa taittumaan loppusuoralle. Kautta on jäljellä vielä viisi ottelua, joista kaksi pelataan kotona, näistä heti ensimmäinen huomenna lauantaina. Vastaansa FC Rauma saa silloin sarjanousija LPK:n Jyväskylästä.

Tasaisesti pistetiliään läpi kauden kartuttaneet raumalaiset lähtevät otteluun hyvistä asetelmista. Toinen paikka sarjataulukossa oikeuttaisi runkosarjan päätteeksi pääsyn liigakarsintoihin, mutta tasaisessa sarjassa kaikki on vielä mahdollista. Lähimpänä FC Raumaa vaanii kolmen pisteen päässä oleva PS Villa, joka kohdataan viimeisell kierroksella.

FC Rauman riveistä ei tällä hetkellä löydy enää kovin montaa pelaajaa, joka ei olisi loukkaantumisen vuoksi ollut peleistä sivussa. Uusin yrittäjä sairastuvalle on Jorma Kangas. T'ämä Tornion lahja raumalaiselle futsalille sekä lähihoitajakoulutukselle loukkasi polvensa maanantain harjoituksissa, joten pelaaminen on vielä epävarmaa.

Vierailija LPK on pelannut kauden läpi tasaisesti napsien voiton sieltä ja toisen täältä. Se saa kuitenkin tehdä täyden työn säilyttääkseen vielä paikkansa myös ensi kauden Ykköseen oikeuttaville sijoille, sillä peräti kuusi joukkuetta ovat kolmen pisteen sisällä toisistaan, ja yksi näistä on liipaisimella.

Ottelu taas tuttuun tapaan suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalta. Suoran linkin löydät tätä tekstiä klikkaamalla.


Lauantaina Kauppiksella klo 14.00  FC Rauma  -  LPK (Jyväskylä)

Lippujen hinnat 2016-17 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!