perjantai 13. marraskuuta 2020

Tauolta taas tositoimiin

 FC Rauma palaa jälleen pelikentille yhden viikon tauon jälkeen. Ykkönen jatkuu kauppiksella lauantaina, ja vieraaksi saapuu IK Myran.

Pitkästä aikaa kauppiksella nähdään myös vähän tuntemattomampi joukkue. FC Rauma on kohdannut IK Myranin kertaalleen reilu kymmenen vuotta sitten. Tällöin pelattiin nousukarsintoja paikasta Futsal-Ykköseen, jonka raumalaiset hoitivat tylysti kotikentällään. Paljon on vettä virrannut ganalin barttaal tämän jälkeen, eikä vierasjoukkueesta ole onnistuttu kaivamaan minkäänlaista tietoa ennakkoon. Toisin kuin FC Rauma, Myran on viettänyt vuotensa Vaasan piirin alasarjoissa tämän jälkeen, ja nousu Ykköseen tapahtui vihdoin viime kauden päätteeksi. Kautensa vierailijat avasivat viikko sitten kotikentällä, kun TPK vei pisteet Turkuun lukemin 2-5(0-4). Onkin mielenkiintoista nähdä miten nousijajoukkue lähtee pelaamaan ensimmäistä vierasotteluaan.

FC Raumalle viikon tauko tuli hyvään saumaan, sillä maalinteko-ongelmat alkukaudesta alkoivat käydä jo taakaksi. Valitettavasti sairastuvan ovet käyvät molempiin suuntiin, sillä ainoastaan Otso Suonpää tekee paluun kokoonpanoon. Poissa ovat ainakin pienen kolhun saanut Fabio Rodrigues ja pidempään poissaoleva Jere Kyrkkö. Niklas Myllykankaan pelikunto selviää vasta ottelun alkulämmössä. 

Tästä huolimatta jalkeille saadaan laaja nippu, ja todennäköisesti yksi uusi debytanttikin saa ensimmäiset minuuttinsa, kun 2002 syntynyt Aleksi Aalto on esimmäistä kertaa mukana kokoonpanossa. 

Ottelu myös tuttuun tapaan suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalta, jonka löydät tämän linkin takaa.

La klo 17.00 kauppiksella  FC Rauma - IK Myran (Kruunupyy)

Lippujen hinnat 2020-21 (Huom! Vain käteisellä!)
YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
Kausikortit:  30€/20€ 
- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

YLEISET OHJEET:

-Tapahtumassa on voimassa maskipakko THL:n ja Palloliiton suositusten toimesta. Toivommekin että saavut paikalle maskin kanssa, mutta näitä on myös rajoitettu määrä tarjolla itse tapahtumassa jos oma on jäänyt kotiin.

-Älä saavu oireilevana tapahtumaan – emme päästä selvästi flunssaoireisia henkilöitä sisään ilman dokumenttia negatiivisesta koronatestistä lähipäiviltä.

-Yski tarvittaessa omaan kyynärtaipeeseen tai kertakäyttöiseen liinaan ja laita se välittömästi käytön jälkeen roskiin.

-Käytä yleisötiloissa olevia käsidesejä.

Lataa Koronavilkku-sovellus ja noudata järjestyksenvalvonnan, muun henkilökunnan ja näkyvillä olevien infotekstien ohjeita.

KÄYTTÄYTYMINEN SAAPUESSA, POISTUESSA JA LIIKKUMINEN TAPAHTUMASSA:

-Olemme rajanneet kokonaiskatsojamäärän 200 katsojaan turvallisen tapahtuman varmistamiseksi.

-Lipunmyynin jälkeen keräämme jokaiselta saapuvalta nimen ja puhelinnumeron mahdollisen jälkijäljentämisen mahdollistamiseksi.

KÄYTTÄYTYMINEN KATSOMOSSA:

-Yleisökapasiteetti on mitoitettu siten, että yksittäiset katsojat ja seurueet pystyvät pitämään turvavälin muihin katsojiin. Perheen, ystävien yms ”oman porukan” kesken ei tarvitse pitää turvavälejä, mutta muihin kuin oman seurueen jäseniin tulee pitää 1-2 metrin turvaetäisyys.

-Huomioikaa turvavälit paitsi sivusuunnassa, myös ylemmille ja alemmille penkkiriveille.