keskiviikko 21. helmikuuta 2018

LPK kaatui kotona


FC Rauma sai viime sunnuntaina Raumalle vieraaksi jo putoamaan tuomitun LPK:n. Pisteet jäivät Raumalle numeroin 5-1 (1-0).

Raumalaiset hallitsivat alusta lähtien selvästi ottelun kenttätapahtumia. LPK:n hyökkäykset olivat lähinnä satunnaisia vastahyökkäyksiä ja FC Rauma loi tilanteita solkenaan LPK-maalille. Raumalaiset pyörittivät jaksolla muutaman myös peliä lentävällä maalivahdilla, kun Juho-Matti Pösö nousi mukaan hyökkäyksiin. LPK:n maalilla hienosti torjunut Antti Kronqvist piti heidät mukana pelissä ja numerot siedettävinä. Avausjaksolla nähtiinkin vain yksi maali. FC Rauma viimeisteli jakson ainokaisen noin yhdeksän minuutin pelin jälkeen, kun Juha Saarikoski viimeisteli Kasper Nyholmin pystysyötöstä.

LPK kuittasi pelin tasoihin heti toisen jakson avausminuutilla, kun Santeri Paltamaa onnistui ohittamaan Pösön nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. FC Rauma siirtyi uudelleen johtoon, kun jaksoa oli pelattu viitisen minuuttia. Jorma Kangas pelasi laidalla yhteen Niila Asunmaan kanssa ja pääsi laukomaan pallon komeasti LPK-maalin alakulmaan. Muutamaa myöhemmin oli Asunmaan vuoro onnistua maalinteossa, kun hän laukoi pallon maaliin Kasper Nyholmin sivurajasyötöstä. FC Rauman neljäs maali syntyi lentävällä maalivahdilla pelaten. Mustafa Musov pääsi Juha Saarikosken syötöstä puttaamaan pallon takatolpalta tyhjiin. Ottelun loppuhetkillä Juho-Matti Pösö laukoi vielä 5-1-loppunumerot tyhjään LPK-maaliin.

FC Rauman seuraava ottelu ja samalla kauden viimeinen vierasottelu pelataan tulevana lauantaina 24.2. Turun Samppalinnassa TPK:ta vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa la 3.3. klo 14, jolloin vastassa on Zenith Helsingistä.

FC Rauma-LPK 5-1 (1-0)
09:12 1-0 Juha Saarikoski (Kasper Nyholm)
20:50 1-1 Santeri Paltamaa (Joonas Heino)
25:02 2-1 Jorma Kangas (Niila Asunmaa)
28:25 3-1 Niila Asunmaa (Kasper Nyholm)
32:25 4-1 Mustafa Musov (Juha Saarikoski)
38:28 5-1 Juho-Matti Pösö

Varoitukset:
FC Rauma: Hans Kallionpää
LPK: Einari Nenonen

Yleisöä: 40

perjantai 16. helmikuuta 2018

Voitottomien otteluiden putki poikki Tampereella. Sunnuntaina kausi jatkuu kauppiksella.


FC Rauma lähti viime perjantaina Tampereelle katkaisemaan jo kolmen ottelun mittaiseksi venynyttä voitottomien otteluiden putkeaan. Vastassa oli ACE, joka kaatuikin varsin keskinkertaisen esityksen jälkeen numeroin 1-2 (1-1).

Raumalaisten peli lähti kovin hermostuneesti ja vaisusti käyntiin. Syötöt eivät tahtoneet osua kohdilleen, ja pallokin tuntui pomppivan oudosti raumalaisten jaloissa. Sama trendi jatkuikin oikeastaan koko ottelun ajan. Lieneekö tämä johtuneen ottelun ajankohdasta, kun viikkopelit ovat olleet FC Raumalle yleisesti varsin hankalia. 

Ottelun avausmaali syntyi, kun ottelua oli pelattu vain noin kolme ja puoli minuuttia. ACE pääsi rankaisemaan kulmapotkusta, kun raumalaisten erikoistilannepuolustus hieman ontui. Miika Tuovinen antoi kulman ja Joona Neuvonen pääsi laukomaan vapaasti pallon alakulmaan raumalaispuolustuksen keskeltä. FC Rauma onnistui tasoittamaan ottelun, kun peliä oli pelattu reilut 11 minuuttia. Mustafa Musov teki syötön ja Jonne Forsström pääsi sijoittamaan pallon takatolpalta tyhjiin. Avausjaksolla ei enempää maaleja nähty ja tauolle mentiin 1-1-tasatilanteessa.

Toinen jakso oli varsin vauhdikasta futsalia. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa siirtyä johtoon, mutta viimeistely ontui pahemman kerran. Paras paikka siunaantui tamperelaisille, mutta he eivät onnistuneet samaan palloa avopaikasta jo tyhjänä ammottaneeseen raumalaismaaliin, vaan laukaus takatolpalta suuntautui ohi maalin. Kun ottelua oli jäljellä noin kaksi ja puoli minuuttia FC Rauma lähti hakemaan rohkeasti voittomaalia lentävällä maalivahdilla. Raumalaiset eivät ehtineet pyörittämään ylivoimapeliä puoltakaan minuuttia, kun Ukko Rimmin poikittaissyöttö tavoitti takatolpalle täysin vapaaksi unohtuneen Forsström, joka sai putata pallon tyhjään maaliin, ja siirtää raumalaiset ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Loppuhetkillä FC Rauma puolustus piti loistavasti jälleen raumalaisten maalivahdin torjuneen Juho-Matti Pösön johdolla ja näin pisteet matkasivat Raumalle numeroin 1-2. Jobinpostina ottelusta tuli Jonne Forsströmin korttitilin täyttyminen, joka pitää hänet sivussa LPK-ottelusta sekä Jaakko Valtasen ottelun ennen aikojaan päättänyt nilkkavamma.

FC Rauman seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 18.2. klo 14. Tuolloin Kauppikselle saapuu vieraaksi LPK Jyväskylästä. 

Ottelu jälleen suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalta johon pääset tätä linkkiä klikkaamalla.

ACE-FC Rauma 1-2 (1-1)
03:24 1-0 Joona Neuvonen (Miika Tuovinen)
11:18 1-1 Jonne Forsström (Mustafa Musov)
37:59 1-2 Jonne Forsström (Ukko Rimmi)

Varoitukset:
ACE: Henrik Rahilainen
FC Rauma: Jonne Forsström, Ukko Rimmi, Juha Saarikoski

maanantai 5. helmikuuta 2018

Voitottomien otteluiden putki sai jatkoa

Kaikki putket päättyvät joskus. Näin kävi myös FC Rauman tappiottomien otteluiden putkelle raahelaisvieras AS Moonia vastaan, kun raumalaiset kokivat lauantain kotiottelussaan historiansa ensimmäisen tappion Moonille. Moon vei pisteet mukanaan numeroin 4-6 (2-3). Samalla tämä oli jo raumalaisten kolmas perättäinen ottelu ilman voittoa.

Ottelun avausmaali syntyi hieman reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Moonin Jan-Eric Hämeenkorpi riisti pallon hyökkäysalueella ja hän itse pääsi laittaamaan pallon tyhjiin Kai Paakkarin laukauksen reboundista. FC Rauma kuittasi kolmisen minuuttia myöhemmin. Niila Asunmaa ja Jaakko Valtanen karkasivat kahdestaan läpi, Asunmaa syötti ja Valtanen siirsi pallon tyhjään raahelaismaaliin. Sama pari oli asialla muutamaa minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa kulmakuvio toimi, kun Valtanen ohjasi Asunmaan laukauksen takatolpalta tyhjiin. Moon iski kuitenkin vielä kahdesti avausjaksolla. Ensin Jukka-Pekka Patanen laukoi kaukaa pallon raumalaispelaajan jalkojen välistä alakulmaan ja hetkeä myöhemmin Timi Knuutinen ohjasi kulmakuvion päätteeksi Moonin 2-3-taukojohtoon.

Raumalaiset aloittivat toisen jakson vauhdikkaasti. Jaksoa oli pelattu vain hieman reilu minuutti, kun Ukko Rimmi toi FC Rauman taas tasoihin. Jere Kyrkkö yritti ensin pari kertaa, mutta hänen vetonsa blokattiin, ennen kuin Rimmin laukaus painui raahelaismaalin alanurkkaan. Pari minuuttia myöhemmin Moon siirtyi uudelleen johtoon, kun Knuutinen siirsi komean kuvion päätteeksi pallon takatolpalta tyhjiin. Hetki tästä, ja peli oli jälleen tasan. Kasper Nyholm laukoi pallonriiston jälkeen pallon tolpan kautta alanurkkaan. Jakson puolivälin paikkeilla Moon siirtyi jälleen johtoon. Pitkä avaus omasta päästä tavoitti Knuutisen, joka karkasi viimeistelemään iltapäivän kolmannen osumansa. Viitisen minuuttia raahelaiset siirtyivät kahden maalin johtoon, kun Aleksi Kylmälä riisti pallon raumalaisilta, harhautti vielä maalivahti Pösön ja vei pallon tyhjään maaliin. Loppuhetkillä raumalaiset hakivat vielä kavennusta lentävällä maalivahdilla, mutta enempää maaleja ei enää nähty ja pisteet matkasivat näin ollen Raaheen numeroin 4-6.


FC Rauman seuraava ottelu on jo tulevana perjantaina 9.2. klo 20. Silloin raumalaiset matkustavat Tampereen Hervantaan ACE:n vieraaksi.

Maalikooste 

FC Rauma-AS Moon 4-6 (2-3)

06:03 0-1 Jan-Eric Hämeenkorpi (Kai Paakkari)
09:09 1-1 Jaakko Valtanen (Niila Asunmaa)
11:49 2-1 Jaakko Valtanen (Niila Asunmaa)
15:23 2-2 Jukka-Pekka Patanen (Marko Keinänen)
17:44 2-3 Timi Knuutinen (Antti Uusitalo)
21:04 3-3 Ukko Rimmi (Jere Kyrkkö)
23:30 3-4 Timi Knuutinen (Marko Keinänen)
26:00 4-4 Kasper Nyholm
30:19 4-5 Timi Knuutinen (Antti Uusitalo)
35:21 4-6 Aleksi Kylmälä

Varoitus: Kai Paakkari (AS Moon)


Yleisöä: 41

perjantai 2. helmikuuta 2018

Ykkönen jatkuu tänään kotiottelulla

Lauantaina FC Rauma saa vieraita vähän kauempaa, kun Raahesta saapuu vieraaksi AS Moon. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat olleet aina tasaisia loppuun asti, mutta toistaiseksi raumalaiset ovat selvästi olleet niskan päällä tuloksellisesti. Joukkueiden keskinäisissä otteluissa FC Rauma ei ole vielä kolmen vuoden aikana hävinnyt kertaakaan.

AS Moon on toistaiseksi sarjassa neljäntenä kuusi pistettä FCRaumaa edellä, mutta joukkue on pelannut kaksi ottelua enemmän. Viime viikonlopun tappion myötä raumalaisten mahdollisuudet kuitenkin sarjanoususta taistelun suhteen ovat enään teoreettiset, joten joukkue saa pelata loput pelit ilman suurempia paineita. Tavoite on kuitenkin sarjan kärkipään sijoitukset kaikesta huolimatta.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ottelu päättyi lukemiin 6-6, ja Jesse Wallenius pääsi samalla paikallisen sairaanhoitopiirin hoiviin AS Moonin maalivahdin kanssa tulleen törmäyksen johdosta. Lauantain kohtaamisessakin on siis lupa odottaa jälleen runsaasti maaleja.

Ottelu näet myös taas tuttuun tapaan suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalta johon pääset tämän linkin kautta.


La klo 14.00   FC Rauma - AS Moon (Raahe)

Lippujen hinnat 2017-18 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!