tiistai 13. maaliskuuta 2018

Kausi päättyi tappioon


FC Rauma sai kauden viimeiseen otteluun vieraaksi Tervarit Oulusta. Pelin henki oli selvä, sarjassa toisena ollut Tervarit varmistaisi voitolla sarjan ykköspaikan ja sitä myöten liiganousun kaudeksi 2018-19.

Vierasjoukkue Tervarit aloitti ottelun räväkästi. Peliä oli ehditty pelata vain noin 10 sekuntia, kun pallo oli jo raumalaisten maaliviivalla. Ukko Rimmi onnistui kuitenkin siivoamaan pelivälineen väljemmille vesille. Reilun kuuden minuutin pelin jälkeen oululaiset siirtyivät kuitenkin johtoon. Niko Isola onnistui katkaisemaan Juho-Matti Pösön avauksen ja pääsi siirtämään pallon tyhjään raumalaismaaliin. Jakson toisestakin maalista noin 13 minuutin kohdalla vastasi Tervarit. Adrian Rizvani laukoi Ville Niskalan syötöstä pallon komeasti tolpan kautta maaliin. Raumalaiset pääsivät jakson vanhetessa paremmin peliin mukaan, mutta kovinkaan vaarallisia paikkoja ei Juho Keskisen vartioimalle maalille saatu rakennettua. Tauolle mentiin Tervareiden johtaessa 0-2.

Toiselle jaksolle tuli rohkeampi ja aktiivisempi FC Rauma. Nyt saatiin luotua jo huomattavasti parempia maalintekopaikkoja, mutta viimeistely ontui. Lähimmäksi maalintekoa jakson alkupuolella pääsi Jaakko Valtanen, mutta hänen puskunsa meni niukasti oululaismaalin yli. Seuraavasta maalista vastasi jälleen Tervarit, kun toista jaksoa oli pelattu hieman reilut 13 minuuttia. Oululaiset iskivät nopeasti vastaan keskialueen pallonriiston jälkeen, Iiro Vandell tarjoili ja Riku Säärelä laukoi pallon etutolpan kautta raumalaismaaliin. Tämän maalin jälkeen FC Rauma otti heti käyttöön lentävän maalivahdin. Yhden kavennusmaalin raumalaiset saivat ylivoimalla aikaiseksi. Jere Kyrkkö pääsi Ukko Rimmin poikittaissyötöstä katkaisemaan pitkäksi venyneen maalittoman putkensa ja toi raumalaiset kahden maalin päähän. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty ja näin vierailija Tervarit nousee ensi kaudeksi Futsal-Liigaan voitettuaan ottelun maalein 1-3 (0-2).


FC Rauma-Tervarit 1-3 (0-2)
06:23 0-1 Niko Isola
13:14 0-2 Adrian Rizvani (Ville Niskala)
33:11 0-3 Riku Säärelä (Iiro Vandell)
36:27 1-3 Jere Kyrkkö (Ukko Rimmi)

Varoitukset:
FC Rauma: Hans Kallionpää
Tervarit: Niko Isola & Sampo Lastuvirta


perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kausi pakettiin lauantaina

Kausi 2017-2018 tulee FC Rauman osalta päätökseen lauantaina, kun se saa vieraakseen vielä suorasta noususta liigaan taistelevan Tervarit Oulusta.

Pitkä ja ailahtelevasti sujunut Ykkönen saapuu vihdoin lauantaina FC Rauman osalta päätökseen. Ottelusta toiseen vaihdellut suoritustaso ei riittänyt tasaisessa sarjassa kuin keskikastiin, ja joukkue onkin useamman viikon saanut pelata merkityksettömiä pelejä, sillä nousukarsinnat ja putoamispeikko ovat molemmat olleet tasaisen kaukana.

Tästä huolimatta joukkue saa tulevana lauantaina pelata vielä yhden hyvätasoisen ottelun. Vieraaksi saapuva Tervarit taistelee viimeiseen asti pisteistä, ja ainoastaan voittamalla joukkue nousee suoraan Futsal-liigaan ensi kaudeksi. Muilla tuloksilla edessä ovat hermoja raastavat liigakarsinnat, joissa FC Rauma kävi viime vuonna kokeilemassa onneaan, mutta lento ei riittänyt loppuun asti.

Raumalaisille aukeaakin todellinen kiusaajan rooli. Ottelua varmasti jännitetään ainakin Joutsassa, jossa sarjan kärkipaikkaa tällä hetkellä pitävä JoSePa on jo ehtinyt pelaamaan kaikki ottelunsa.


10.3 La klo 15.00  FC Rauma - Tervarit (Oulu)

Lippujen hinnat 2017-18 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!