maanantai 23. joulukuuta 2013

KaDy vei pisteet mukanaan vuoden viimeisestä ottelusta

FC Rauma ei päässyt lähtemään joulutauolle haluamallaan tavalla, vaan tyly vierasjoukkue KaDy haki pisteet Raumalta lukemin 0-2 (0-0).

Raumalaiset lähtivät otteluun samalla taktiikalla joka tuotti tulosta Oulussa. Alhaalla kurinalaisesti puolustaneet isännät antoivat pallonhallinnan suosiolla vierasjoukkueelle, ja keskittyivät lähinnä vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin. Taktiikka veikin parhaan terän vieraiden hyökkäyspelistä, ja muutama vaarallinen vastaiskun paikkakin siunaantui odotetusti, kun maltillisesti jaksettiin odottaa. Kumpikaan joukkue ei kumminkaan onnistunut maaliverkkoa heiluttamaan ekalla puoliajalla, joten tauolle lähdettiin tasalukemissa.

Toinen jakso ehti vanheta vain kolme minuuttia ennen kuin pallo löytyi FC Rauman maalista. Kotijoukkue pääsi vaaralliseen vastahyökkäykseen, mutta viimeinen syöttö maalille oli mallia luokaton, ja tästä käynnistyikin KaDyn vastahyökkäys. Nopeasti ylös lähteneet jyväskyläläiset viimeistelivät tylysti muuten loistavasti maalissa jälleen pelanneen Joni Kuusiston ohi. FC Rauma oli pakotettu avaamaan peliään enemmän tästä johtuen, ja puolessa välissä jaksoa se näyttikin tuottavan tulosta, mutta tolppaa lähemmäs kotijoukkue ei kuitenkaan palloa saanut etsikkoajastaan huolimatta. Käännekohta ottelulle nähtiin noin viisi minuuttia ennen loppua. KaDyn pelaaja harhautti vastaan tulleen Joni Kuusiston, ja maalille peittämään juossut Jere Kyrkkö ehti pallon eteen estämään maalin. Toinen tuomari kuitenkin näki tilanteessa käsivirheen, vaikka ei omannut minkäänlaista näköyhteyttä palloon, toisin kuin tilanteen nähnyt toinen tuomari joka ei pilliin vislannut. Kyrkölle punainen ja päälle kahden ottelun pelikielto, vieraille rankkari. Maalissa vakuuttavia otteita esittänyt Kuusisto piti kuitenkin kotijoukkueen pelissä torjumalla Muridiyazin keskelle suuntautuneen rankkarin. Tätä seuranneen kahden minuutin alivoiman FC Rauma vielä kesti, ja kolme minuuttia ennen loppua joukkue otti aikalisän ja aloitti pakkopelin reikäpaidalla.

Tätä ei kuitenkaan kauaa kestänyt kun vihreävalkoisten hätäily koitui kohtaloksi. Huono poikittaissyöttö päätyi vieraiden maalissa hyvin pelanneen Henri Hytösen käsiin, joka potkaisi pallon nopeasti kohti kotijoukkueen tyhjänä ammottavaa maalia kohti vieden vieraat jo kahden maalin johtoon. Tämä maali katkaisikin kotijoukkueen pyristelyn ja lisää osumia ei enään nähty. Näin KaDy poistui kotimatkalle kolme pistettä rikkaampana.

FC Rauma - KaDy  0-2 (0-0)

0-1 23.38 Ojala Jarkko (Muridiyazd Arash)
0-2 37:13 Hytönen Henri

Maalikooste

AM: 87
Palkitut:
FCR:  Joni Kuusisto
KaDy: Henri Hytönen

Varoitukset:
FCR:
Aleksi Kanerva, keltainen
Jere Kyrkkö, punainen
KaDy:
Jussi Kaihlajärvi, keltainen
Jaakko Kinnunen, keltainen

Ottelun striimaus sujui ilman suurempia ongelmia, mutta kehitysehdotuksia otetaan vastaan jotta toteutusta saadaan enemmän katsojaystävälliseksi. Ensi vuoden puolella mukaan on tarkoitus ottaa myös selostus, mutta tästä lisää lähempänä!

FC Rauma toivottaakin kaikille joukkueen ja lajin seuraajille sekä tukijoille Hyvää Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta!

perjantai 20. joulukuuta 2013

FC Raumalle lauantaina vieraita Jyväskylästä

Kuluvan vuoden viimeiseen otteluun  isäntien vieraaksi saapuu KaDy. Viime kierroksella hienon taisteluvoiton Tervareilta hakenut FC Rauma sai valtavan kokoisen apinan selästään kauden ensimmäisen voiton myötä. Vapautunut tunnelma on ollut aistittavissa läpi viikon, ja voitto Tervareista osoitti ettei joukkue ole vielä sanonut viimeistä sanaa.

Virallisissa otteluissa FC Rauma ja Kampuksen Dynamo eivät ole kohdanneet, mutta harjoituspeleissä on otettu kahdesti mittaa. Molemmilla kerroilla KaDy oli vahvempi lukemin 4-3 ja 5-3. Tästä syystä vieraita voikin pitää ennen ottelua ennakkosuosikkeina. Myös sarjasijoituksissa on eroa, sillä KaDy majailee tällä hetkellä sijalla neljä, kun taas FC Rauma pitää toistaiseksi perää. Sarja on kuitenkin ollut yhtä tasainen mitä ennen kauden alkua ennakoitiin, joten muutama voitto nostaisi vihreävalkoisetkin jo taisteluun playoff-paikoista.

Erinäisten syiden vuoksi vähille minuuteille tällä kaudella jäänyt Jani Syren puhkuikin intoa joukkueen valmistavissa harjoituksissa.
- Töiden ja sairastelujen takia mulla on ollut vähän rikkonainen kausi tähän asti. Nyt on kuitenkin saanut taas pari viikkoa treenata hyvin, ja huomenna on ensimmäiset kunnon minuutitkin luvassa tällä kaudella, joten vähän tässä joutuu rauhoittelemaan itseään välillä ettei joka paikkaan juokse ilman järkeä.

Se, riittääkö 195cm ja 100kg mitoissa olevalla lempeällä jätillä virtaa myös huomenna, kannattaa tulla tsekkaamaan paikanpäälle!!

Ottelu lähetetään myös suorana maksutta FC Rauman youtube-kanavan kautta! Testeistä huolimatta ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen, joten joitakin häiriöitä saattaa esiintyä. Tästä syystä kaikenlainen palaute on suotavaa ihan mitä kautta tahansa! Linkki: FC Rauma - KaDy

Lauantaina 20.12 klo 14.00  FC Rauma - KaDy (Jyväskylä)  Rauman kauppaoppilaitoksella

Lippujen hinnat 2013-14 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
KAUSIKORTTI: 30€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 12-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal-Liigan runkosarjan peleihin.
- kausikortteja saatavilla FC Rauman kotipelien lipunmyynnissä sekä pelaajilta.

Tervetuloa kannustamaan vihreävalkoiset voittoon!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kauden avausvoitto tuliaisina Oulusta

FC Rauma haki historian ensimmäisen voittonsa Futsal-liigassa Oulusta asti, kun Tervarit kaatui tiukan ottelun jälkeen lukemin 1-2 (1-0)
Monesti lähellä, mutta silti niin kaukana ollut voitto katkaisi vihreävalkoisten kirvelevän tappioputken vihdoinkin. FC Rauman valmennusjohto veti omat johtopäätöksensä ennen Tervareiden kohtaamista, ja taktiikka vaihdettiin täysin aikaisemmasta. Alkukaudella varsinkin vastahyökkäykset olivat olleet myrkkyä, joten FC Rauma päätti lähteä otteluun täysin puolustuksen kautta. Tiukasti puolustanut vierasjoukkue tylsyttikin parhaimman terän vieraiden hyökkäyksestä läpi ottelun, ja jos Tervarit onnistui ohittamaan alas vetäytyneet kenttäpelaajat, seisoi viimeisenä muurina loistavan ottelun maalissa pelannut Joni Kuusisto.

Ensimmäinen jakso alkoi hieman tunnustellen, ja molemmilla oli omat paikkansa heti ottelun alussa. Noin 10minuutin kohdalla kotijoukkue Tervarit siirtyi kuitenkin kuskin paikalle ja määräsi tahdin. Pelikellon näyttäessä 14:14 nähtiin ottelun ensimmäinen maali, kun isäntien Ari Makowski pommitti huonosti sijoittuneen portin läpi pallon FC Rauman verkkoon. Tämän lisäksi molemmat joukkueet saivat vielä muutamia paikkoja, mutta enempää lisämaaleja ei jakson aikana enää nähty.

Toisella jaksolla ottelu jatkui siitä mihin se jäi. Tervarit painosti ja FC Rauma keskittyi lähinnä vastahyökkäyksiin. Tämä tuottikin tulosta ensimmäisen kerran heti jakson alussa, kun laidalta ylös noussut Aleksi Kanerva jätti ensin pallon Kasper Nyholmille, joka löysi yksin maalin eteen unohtuneen Hans Kallionpään. "Hasa" ei saamastaan paikasta erehtynyt, vaan pallo painui varmasti maalin yläkulmaan ja FC Rauma nousi tasoihin. Maali toi selvästi lisää energiaa vierasjoukkueen peliin, ja hetken näyttikin siltä että kotijoukkue meni täysin sekaisin tasoituksesta. Järkytyksestä toivuttuaan Tervarit otti jälleen pallonhallinnan itselleen, mutta viimeistään Joni Kuusiston hyvät otteet maalissa veivät uskoa kotijoukkueelta. Kun pelikello näytti 35:49 siirtyi FC Rauma ottelussa johtoon. Vahvan ottelun pelannut Kanerva haastoi laidalta ja ampui maalivahdin yllätykseksi pallon suoraan etuylänurkkaan vieden vieraat johtoon. Muutama minuutti ennen loppua Tervarit ottivat aikalisän jonka jälkeen kotijoukkue aloitti pyörittämisen reikäpaidalla. FC Rauman timantista ei kuitenkaan löytynyt reikiä, ja summerin soidessa vihreävalkoiset aloittivat juhlat kauden ensimmäisen voittonsa kunniaksi.

Tervarit - FC Rauma 1-2 (1-0)

1-0  14:14 Ari Makowski (Heikkilä)
1-1  21:50 Hans Kallionpää (Kasper Nyholm)
1-2  35:49 Aleksi Kanerva (Kasper Nyholm)

perjantai 13. joulukuuta 2013

FC Rauma matkaa Seija-myrskyn siivittämänä Ouluun

Vihreävalkoisten matka jatkuu lauantaina Oulussa. Vastaan se saa kovana kotijoukkueena tunnetun Tervarit. Viime ottelun kaltaiseen hurlumheihin ei ole tällä kertaa varaa, sillä Tervarit on ennakkoon astetta edellistä vastustajaa kovempi mittari. Maalinteko-ongelmista kärsinyt FC Rauma avasi viimein maalihanansa SoFo ottelun toisella jaksolla, ja tämä vire näkyi myös viikon harjoituksissa. Ottelun teemana tuleekin olemaan tiukka puolustuspeli, sillä tähän mennessä vihreävalkoiset ovat päästäneet järkyttävän määrän maaleja.

Matkaan vihreävalkoiset saavat bussillisen pelaajia, joten mahdollisia variaatioita kenttäkoostumusten suhteen on paljon. Hans Kallionpää palaa pitkän loukkaantumisen jäljiltä myös kokoonpanoon uudella innolla.
-Kahdeksan ottelua tossa jäi väliin kaiken näköisten vaivojen takia, mutta nyt on hieno päästä taas baanalle. Tuli tässä välissä käytyä salilla aika tiuhaan, ja luulisi että miehet siirtyvät kevyesti edestä pois kun vastaan tulevat, sillä nykyisin penkistä irtoaa lähemmäs 200kiloa ja kyykystä toiset samanlaiset. Kauden ekasta matsista saatiin piste kun olin mukana, eli eiköhän Oulusta oteta niitä lisää, Kallionpää maalaili ja pullisti hauistaan.

Lauantaina Tervarit - FC Rauma 17.00

Ottelusta myös livelähetys 5e hintaan tarjolla osoitteessa SportTV

tiistai 10. joulukuuta 2013

Hurlumheilla katkera tappio Somerolta

FC Rauma joutui taipumaan SoFolle vieraissa kuuman ottelun jälkeen. Pelissä oli alusta asti enemmän vauhtia kuin järkeä, ja tilanteita nähtiin liukuhihnalta molemmissa päissä. FC Rauman viimeistely oli kuitenkin luokatonta ensimmäisellä jaksolla, josta kertoo useampikin tuhlattu läpiajo. Kotijoukkue kuitenkin osui kolmesti erilaisten flipperien päätteeksi, ja tauolle siirryttiin 3-0 kotijohdossa.

Tauon jälkeen tunteet kuumenivat entisestään. Kotijoukkue iski kuitenkin jakson ensimmäisen maalin. Tämän jälkeen FC sai pelistä kiinni. Pallo alkoi pyöriä kotijoukkueen päässä, mutta vieraiden huonot syötöt avasivat kotijoukkueelle useammankin pahan vastahyökkäyksen, ja kuin kirsikkana kakun päälle, FC Rauma viimeisteli kerran omaan maalii tälläisestä. Vihreävalkoiset eivät kuitenkaan lannistuneet. 6-2 tilanteessa reikäpaita tuotti muutaman lisämaalin, mutta valitettavasti kello kävi kotijoukkueen puolesta ja näin pisteet SoFolle lukemin 6-4.

SoFo - FC Rauma 6-4 (3-0)

1-0  11.49  Tuomas Hakala (Benjamin Westö)
2-0 15.59  Matias Juvonen (Tuomas Hakala)
3-0  19.03  Tuomas Hakala (Matias Juvonen)
4-0  22.30  Pekka Karjalainen (Mikko Halonen)
4-1  23.15 Jere Kyrkkö (Ari Bohm)
5-1 26.49  Mikko Matinaro
5-2  28.50  Oskar Nyholm (Jukka Raivio)
6-2  32.55  FCR oma maali
6-3 36.14  Aleksi Kanerva (Niila Asunmaa)
6-4 37.45  Jere Kyrkkö (Jesse Wallenius)


maanantai 9. joulukuuta 2013

FC Rauman otteluputki saa jatkoa tiistaina

Tällä kertaa vihreävalkoiset matkaavat ennakkoon itselle tuntemattoman SoFo Futsalin vieraaksi. Lauantaina kärsitty katkera kotitappio sumputtamaan tulleelle ESC:lle on jo unohdettu, ja hyvin levätyn viikonlopun jälkeen valmistavat harjoitukset sujuivatkin hyvällä asenteella katseen ollessa jo tiistaissa. FC Rauma ja SoFo eivät ole aikaisemmin kohdanneet, mutta oletettavissa on hyvin samantyylinen vastustaja kuin vihreävalkoiset itse ovat.

SoFo majailee tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla kahdeksan, FC Rauman pitäessä perää. Pisteet ovatkin elintärkeät varsinkin raumalaisille, sillä pudotuspeliviiva alkaa uhkaavasti karkaamaan jos voittoja ei ala tulla. Matkaan lähdetäänkin laajalla ringillä, ja odotettavissa on aiempaa suurempaa pelaajien kierrätystä. Viime otteluissa näkynyt tuskailu maalinteossakin loisti poissaolollaan valmistavissa harjoituksissa, ja maaliverkkoa heilutellut Juha Saarikoski suostui mediatiimin haastatteluun hyvillä mielin.

-Vähän tässä on tuntunut olevan jonkunlainen apina selässä viimeaikoina. Kauden alla lupasin kasvattaa viiksiä niin kauan että se verkko ekan kerran liigassa heiluu, ja ikävä kyllä kaikkien kannalta näin ei ole vielä käynyt. Positiivista on kuitenkin ollut se määrä maalipaikkoja joita joka pelissä siunaantuu. Näistä sisään niin eiköhän niitä pisteitäkin ala tulla, ja samalla päästään näistä pullasudistakin naamalla eroon, Saarikoski veisteli hyvin sujuneiden harjoitusten jälkeen.

FC Rauman härkäviikko saa vielä lauantaina jatkoa Oulussa, mutta tätä ennen katse pysyy kuitenkin tiivisti huomisessa ottelussa SoFoa vastaan.

SoFo Futsal - FC Rauma ti 10.12  klo 19.00

perjantai 6. joulukuuta 2013

Maalinteko-ongelmat koituivat FC Rauman kohtaloksi

FC Rauma taipui kotonaan ESC:lle lukemin 1-2 (0-1).  FC otti heti alusta asti ottelun hallinnan itselleen ESC:n tyytyessä vastaiskuihin. Hyvästä paineesta huolimatta ensimmäisen maalin teki kuitenkin ESC. Pallon mennessä rajoista ulos uinahti raumalaisten puolustus ja laidalle aivan yksin jäänyt Zacharias Ekström sai laukoa pallon puolustajan jalkojen kautta maaliin. FC Rauma ei kuitenkaan lannistunut, vaan se pyöritti rauhassa hyökkäyksiään vieraiden päätyyn. Viimeistely oli kuitenkin luokatonta, ja kuvaavaa olikin että useampaan kertaan pallosta pyyhittiin vaan pölyt päältä avopaikoista, kun pienellä keskittymisellä se olisi löytänyt tiensä verkkoon. Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty, joten tauolle mentiin vieraiden 0-1 johdossa.

Toinen jakso alkoi siitä mihin ensimmäinen jäi. FC Rauma loi joka vaihdossa maalipaikan, mutta se kuuluisa viimeinen sivallus jäi puuttumaan. ESC:n hyökkäykset lähtivät toistuvasti maalivahdin pitkistä heitoista, ja ajassa 28.58 tämä tuotti tulosta. Kotijoukkueen Juha Helander pelasi löysästi, menetti pallon ja joutui rikkomaan. ESC siirsikin vapaapotkusta itsensä jo kahden maalin johtoon Johan Estlanderin toimesta. Tämän jälkeen peli pyöri taukoamatta vieraiden päässä, mutta jatkuva tuhlailu alkoi jo muuttua epäuskoksi. Viimeiset neljä minuuttia kotijoukkue haki tasoitusta reikäpaidalla. Pallo löysi kuitenkin lukuisista paikoista huolimatta tiensä vain sivuverkkoon, ennen kuin Niila Asunmaa onnistui kaventamaan ajassa 39.13 lukemiksi 1-2. Maalin jälkeen FC Rauma sai vielä yhden laukauksen kohti vieraiden maalia, mutta harmittavasti veto osui omaan pelaajaan. Näin vierasjoukkue haki täydet kolme pistettä tiukalla ja nöyrällä puolustuspelillä.

FC Rauman taival jatkuu tiistaina jolloin se matkaa SoFon vieraaksi.

Maalikooste

FC Rauma - ESC  1-2 (0-1)

0-1 6:08  Zacharias Ekström (Daniel Westerlund)
0-2 28.58 Johan Estlander
1-2 39.13 Niila Asunmaa (Ville Heino)

AM:107

Parhaat pelaajat:
FCR  Juha Saarikoski
ESC  Zacharias Ekström

Varoitukset:
FCR  Ville Heino, Juha Helander
ESC   Anton Brotkin

torstai 5. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivänä pyörähdellään myös muuallakin kuin linnan juhlissa

Perjantaina Rauman kauppaoppilaitoksella kohtaavat itsenäisyyspäivän kunniaksi FC Rauma sekä ESC. Molemmat joukkueet löytyvät toistaiseksi sarjataulukon häntäpäästä, joten pisteet tulevat kummallekkin tarpeeseen.

Häpeällisesti toisella jaksolla viime viikolla tampereella esiintyneet raumalaiset lähtevätkin otteluun tiukan treeniviikon jälkeen sisuuntuneina. Nähdyn kaltaiseen haluttomaan löysäilyyn ei ole kotona varaa, ja kolme pistettä onkin ainut hyväksyttävä tulos ottelusta. ESC on FC Raumalle tuttu jo Ykkösestä muutaman kauden takaa, ja tarjolla ollut videomateriaali on mahdollistanut skouttauksen, joten vastustajan pelitapa pitäisi olla kaikilla selkäytimessä. Viime aikoina vihreävalkoisten sairastupa on paisunut syystä jos toisesta, mutta tämä viikko on tuonut helpotusta asiaan. Tämä onkin positiivinen asia, sillä FC pelaa seuraavan kahdeksan päivän aikana kolme ottelua, joten pelaajien kierrätystä tulee väkisinkin.

ESC sijoittui viime kaudella liigassa sijalle kymmenen. Se säilytti paikkansa liigakarsintojen kautta kukistaen PS Villan. Joukkue onkin yksi FC Rauman kauden päävastustajista, joten ottelusta on odotettavissa tasainen ja maalirikas, varsinkin jos molempien maalisuhdetta katsoo.

Sujuvaa ruotsia puhuva Kasper Nyholm uskoikin omasta kaksikielisyydestään olevan hyötyä tulevassa koitoksessa.
-Pysyy ainakin kartalla vastustajan mietteistä kentällä. Oskarin kanssa puhutaan aina keskenämme toista kotimaista, joten aika hyvin se on hallussa. Muutenkin olen aika suulas pelaaja, ja tilanteen tullen onhan se hyvä päästä kuittaamaan kunnolla vastustajalle kielellä joka menee helposti perille, Nyholm avasi sydäntään.

Tulevaisuudessa FC Rauma tulee tarjoamaan livenä kotiotteluitaan, mutta valitettavasti vaadittava kalusto ei ole vielä saapunut. Tästä johtuen livelähetykset alkavat 21.12 pelattavasta FCR - KaDy ottelusta.

Perjantaina kauppiksella klo 14.00  FC Rauma - ESC (Tammisaari)

Lippujen hinnat 2013-14 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
KAUSIKORTTI: 30€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 12-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal-Liigan runkosarjan peleihin.
- kausikortteja saatavilla FC Rauman kotipelien lipunmyynnissä sekä pelaajilta.

Tervetuloa kannustamaan vihreävalkoiset voittoon!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Ilves FS raateli raumalaiset uudessa kotiluolassaan


Vatsataudin riivaama FC Rauma matkusti perjantaina Tampereelle ottamaan kunnolla selkäänsä. Ottelun lopputulos 7-0 ei jätä selittelyille varaa. Sen verran haluttomia otteita vieraat esittivät toisella puoliajalla.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista peliä. Ilves kuitenkin siirtyi johtoon jo 4.minuutin jälkeen, kun FC Rauman pelaajat hölmöilivät omassa päässä ja poikittaissyöttöön oman maalin edessä ehti ensimmäisenä Ilveksen mies. Pallo maaliin ja 1-0. Tästä jälleen muutama minuutti ja raumalaisten maaliverkko heilui jälleen. Löysästi oman maalinedustaansa puolustaneet vihreävalkoiset seurasivat vierestä, kun pallo pomppi kotijoukkueen pelaajalle jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin ja taululle 2-0. Tämän jälkeen molemmilla oli omat paikkansa. Pallo ja miehet liikkuivat vauhdikkaasta, mutta lisäosumia ei ensimmäisellä jaksolla nähty.

Tauon jälkeen FC Rauman fokus katosi kuitenkin täysin. Toista jaksoa kuvaakin hyvin ottelun kolmas maali, jossa FC Rauman pelaaja luulee joukkueen saaneen kulman ja lähti hönkimään ylös. Tosiasiassa Ilves saikin kulman, ja 4v3 tilanteessa erikoistilannetta puolustaneet vieraat olivat voimattomia maaliverkon jälleen heiluessa. Tähän katkesikin vieraiden selkäranka. Yhtä halutonta joukkuetta ei ole varmaan näiden vuosien aikana nähty. Omat pelaajat juoksivat missä sattui. Liike loppui täysin ja ensimmäisellä puoliajalla näkynyt pallovarma peli paineen alla katosi taivaan tuuliin. Lopulta Ilveksellä oli helppo työ viedä ottelu rutiinilla läpi ja laittaa taululle loppulukemiksi 7-0. FC Rauman mediatiimi valmennusjohtoa myöten häpesi silmät päästänsä, ja ensi viikolla onkin luvassa ylimääräistä juoksemista harjoitusten ohella. Porkkanaa on tähän asti tarjottu, nyt tulee keppiä jotta kuri omaan tekemiseen saadaan takaisin.


4:30 1-0 Ilves FS Niko Stenholm (Juhana Jyrkiäinen)
6:22 2-0 Ilves FS Tomi Lahtinen (Jaakko Laitinen)
22:12 3-0 Ilves FS Antti Teittinen (Timur Inapshba)
27:19 4-0 Ilves FS Petri Grönholm (Juhana Jyrkiäinen)
29:42 5-0 Ilves FS Tomi Lahtinen (Timur Inapshba)
33:24 6-0 Ilves FS Valtteri Similä (Juha Ojanperä) 
35:41 7-0 Ilves FS Juhana Jyrkiäinen (Niko Stenholm)

Parhaat pelaajat
Ilves FS Timur Inapshba
FC Rauma Aleksi Kanerva

Yleisöä 220

Rikkomukset
1pa: Ilves FS 1, FC Rauma 2
2pa: Ilves FS 4, FC Rauma 1

Varoitukset
Jesse Wallenius FC Rauma A, Juha Saarikoski FC Rauma A

Erotuomarit
Patrik Karlsson, Toni Lehtinen
Delegaatti Markus Aalto

torstai 28. marraskuuta 2013

Perjantaina suuntana Tampere


FC Rauman seuraavan kierroksen vastustaja tulee Tampereelta. Futsal-liigaa viime vuodet hallinnut Ilves FS toimii illan isäntänä.
FC Rauma saa kunnian olla Ilveksen uuden kotiluolan ensimmäisen vastustaja futsal-liigassa, kun tupsukorvat vaihtoivat Spiral-Hallilta kesken kauden Pirkkahalliin, jossa olosuhteet sekä yleisölle että joukkueille ovat paremmat. Uutuutta hohkavalla parketilla nähdäänkin kaksi aivan eri tavalla kautensa aloittanutta joukkuetta.
Pienen mahataudin ja muiden lastentautien vaivaama FC Rauma saakin raavittua kasaan vähintään tarvittavat pari kentällistä pelaajia. Hyvässä tapauksessa enemmänkin. Viikon harjoituksissa ei GFT tappio enää painanut mieliä, vaan tunnelma oli vapautunut ja keskittynyt.
-Peli-ilme parani huomattavasti GFT ottelun toisella jaksolla, ja tästä on hyvä lähteä jatkamaan huomenna Tampereella, sanaili viime ottelussa kaksi maalia iskenyt Ahti Kanerva.
FC Rauma ja Ilves kohtasivat kertaalleen ennen kauden alkua. Tällöin Ilves oli vähämaalisessa ottelussa parempi lukemin 1-0. Mestaruuksia liukuhihnalta voittaneet tupsukorvat ovatkin aloittaneet kautensa odotetun vahvasti, ja joukkueen sijoitus on keikkunut sarjan kärkipäässä alusta asti. Maalisuhde 26-9 kertoo joukkueen olleen vahva molemmissa päissä, joten helppoja pisteitä ei luvassa ole. Huomioitavaa on myös neljän pelaajan lähteminen joulukuussa pelattaviin maaotteluihin, joten FC Raumalla on tilaisuus mitata oma tasonsa.
Perjantaina Pirkkahalli D 19.30 Ilves FS - FC Rauma
Ottelu on myös nähtävissä suorana 5€ hintaan osoitteessa www.sporttv.fi 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

FC Raumalle vieraita Espoosta

Futsal-liiga jatkuu jälleen viikon tauon jälkeen. Tällä kertaa FC Rauma saa vieraita Espoosta, kun liigan kestomenestyjä GFT saapuu kotijoukkueen vieraaksi.
Alle ennakko-odotuksien kautensa aloittanut FC Rauma hakee edelleen kauden ensimmäistä voittoaan. Monta kertaa joukkue on ollut jo lähellä, mutta silti niin kaukana. Toisin kuin raumalaiset, GFT on aloittanut oman kautensa vahvasti, ja se keikkuukin sarjan kärkipäässä. Viime kierroksella GFT sai kuitenkin kokea nöyryyttävän kotitappion Sievin käsittelyssä, joka kävi tätä aikaisemmin murskaamassa FC Rauman kotonaan.
Ottelussa nähdään myös viheriöillä kunnostautuneita maalintekijöitä. FC Raumalla on heittä kehiin Jussi Aalto, joka kuluvana kesänä voitti Ykkösen maalikuninkuuden Hakan riveissä, kun taas GFT on jälleen vahvistunut Veikkausliigan edelliskauden maalikuninkaalla, Pekka Sihvolalla. Molemmat ovat toistaiseksi ilman maaleja tämän kauden futsal-liigassa, joten nähtäväksi jääkin kumpi ehtii rikkoa kuparisen ensimmäisenä.
Vihreävalkoiset ovat toistaiseksi päästäneet eniten maaleja koko liigassa, mutta vain reilu puolet näistä on syntynyt tasakentällisin pelatessa. Joukkueen kapteeni Ville Heino onkin mieletään löytänyt ratkaisun miten +/- tilasto saadaan takaisin plussan puolelle.
-Tehdään joka pelissä yksi enemmän mitä vastustaja, niin kauden päätteeksi ollaan voiton puolella, Heino analysoi mietteliään näköisesti maallikon korvissa yksinkertaiselta kuuluvaa kaavaansa.
Lauantaina kauppiksella klo 14.00 FC Rauma - GFT (Espoo)


Lippujen hinnat 2013-14 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
KAUSIKORTTI: 30€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 12-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal-Liigan runkosarjan peleihin.
- kausikortteja saatavilla FC Rauman kotipelien lipunmyynnissä sekä pelaajilta.

Tervetuloa kannustamaan vihreävalkoiset voittoon!

Turusta tuliaisena tappio


FC Rauma joutui poistumaan tappio niskassaan hallittuaan ottelua ensin 33.minuutin ajan. Kotijoukkue TPK korjasi lopulta potin lukemin 7-4 (1-2)
Varovaisesti alkanut ottelu kääntyi alkuminuuttien jälkeen FC Rauman pienoiseksi hallinnaksi, kun Niila Asunmaa vei vieraat ensimmäisen kerran ottelussa johtoon. Vihreävalkoiset iskivät vielä toistamiseen, ennen kuin TPK pääsi kuin varkain mukaan peliin kotijoukkueen pelaajan dramatisoitua tilannetta jossa ei kontaktia tapahtunut. FC Rauman virheiden ollessa täydet, tuomari vei pallon 10metrin pisteelle josta kotijoukkueen Petteri Pitkänen ei erehtynyt. Näin tauolle lähdettiin vieraiden 1-2 johdossa.
Toinen jakso alkoi rauhallisesti, mutta viiden minuutin kuluttua tapahtui sitten senkin edestä. Ensin FC Rauma siirty 1-3 johtoon. Tätä iloa ei kauaa kestänyt, sillä ensin maalivahdin harhasyötön seurauksena TPK sai siirtää pallon tyhjään maaliin, ja vain muutaman sekunnin kuluttua verkko heilui löysän puolustuspelin päätteeksi uudestaan, kun maalin edustalle unohtunut Kari-Pekka Koivunen toi isännät tasoihin. FC Rauman päät eivät kuitenkaan vielä tästä notkahtaneet. Hiukan yli minuutti tasoituksesta vihreävalkoiset näyttivät jälleen menevän menojaan, kun Niila Asunmaan esityöstä Jere Kyrkkö laukoi taululle 3-4.
Ottelussa oli ehtinyt jo tapahtua paljon, ja paljon oli kuitenkin vielä tulossa. 33 minuutilla TPK:n laukaus osui ensin maassa makaavaa FC Rauman pelaajaa rintaan, josta pallo pomppasi käteen ja lopulta maalissa pelanneen Ari Bohmin syliin. Tuomarille protestoiminen tuotti tulosta, ja epäselvä tilanne päättyi kotijoukkueen rangaistuslaukaukseen. Petteri Pitkänen iski illan toisensa ja toi vieraat tasoihin.
Kuten aikaisemminkin tällä kaudella, FC Rauman peli notkahti ja kotijoukkue tuli kuin varkain rinnalle ja ohi. 5-4 tilanteessa vihreävalkoisten ainoaksi oljenkorjeksi jäi reikäpaidan käyttö, mutta tällä kertaa pyörittäminen ei tuottanut tulosta, ja TPK lisäsi johtoaan kaksi kertaa viimeisen 10. sekunnin aikana. Näin ollen ensimmäisen länsirannikon derbyn ja kolme pistettä vei nimiinsä TPK.
TPK - FC Rauma 7-4 (1-2)
7.03 Niila Asunmaa (Jesse Wallenius) 0-1, 13.16 Wallenius (Jere Kyrkkö) 0-2, 19.05 Petteri Pitkänen 1-2, 25.33 Asunmaa (Kyrkkö) 1-3, 25.55 Tomi Tuominen 2-3, 26.29 Kari-Pekka Koivunen (Kai Lempinen) 3-3, 27.57 Kyrkkö (Asunmaa) 3-4, 33.15 Pitkänen 4-4, 35.12 Guong Tran (Niko Mäkinen) 5-439.50 Tran (Eemeli Laaksonen) 6-4, 39.59 Jani Puputti (Tran) 7-4.

Kauden ensimmäinen länsirannikon derby

Kauden ensimmäinen länsirannikon derby
FC Rauma matkustaa lauantaina Turkuun, jossa isännän virkaa hoitaa jo preseasonilta tuttu TPK.
Joukkueet kohtasivat kahdesti preseasonilla, ja molemmilla kerroilla vihreävalkoiset poistuivat kentältä voittajina. Nämä ottelut eivät kuitenkaan vaakakupissa enää paina, sillä nyt pelataan sarjapisteistä. Molemmat joukkueet ovatkin aloittaneet kautensa ennakko-odotuksiaan huonommin.
Viimeistään viime lauantaina kärsitty kotitappio Sievi Futsalille herätti raumalaiset tähän hetkeen. Viime kaudella joukkue käänsi tiukat ottelut voitoiksi, mutta tämän kauden alla kolme ensimmäistä peliä kääntyi vastustajalle, ja kotikentällä Sievi oli täysin suvereeni. Joukkue hakeekin viime kauden formiaan palaamalla samoihin kentällisiin jotka jo Ykkösessä tuottivat tulosta. Myös Veikkausliigaan vast'ikään SJK:n kanssa sopimuksen tehnyt Jussi Aalto palaa muutaman ottelun tauon jälkeen vihreävalkoisten riveihin. Oskar Nyholm kuuluttikin vahvaan ääneen teesejä joilla TPK kaatuu lauantaina.
-Pistetään äijät ja pallo liikkeelle, niin ei ne koko ottelua perässä pysy. Ollaan oltu liian staattisia pallollisessa pelissä, ja vastustaja on yleensä siitä päässyt iskemään vastaan.  

Lauantaina Turun Samppalinnassa klo 15.00 TPK - FC Rauma.

Viiksekkäät vihreävalkoiset hakemaan avausvoittoa


Kauden kolmesta pelistä vain pisteen saavuttanut FC Rauma on ehtinyt jo käydä läpi ja unohtaa alavireisesti sujuneen lokakuun. Viikon tauko peleistä tulikin joukkueelle hyvään saumaan, sillä ongelmakohtiin saatiin keskittyä rauhassa, ja varsinkin uudet pelaajat alkavat pääsemään sinuiksi taktisesta puolesta.

Vieraaksi saapuva Sievi Futsal on ollut odotetun vahva. Tällä hetkellä joukkue majailee sarjassa toisena, ottelun vähemmän pelanneena kuin GFT. Varsinkin joukkueen ulkomaalaiset ovat näyttävästi johtaneet marssia. Tästä kertovatkin Nikola Ercegin 4+7 ja Radik Akhmetkhanovin 4+2 tehot kolmessa ottelussa. SiFu onkin yksi sarjan taitavimmista joukkueista, joten kotijoukkueella on täysi työ tehtävänä jotta vieraiden hyökkäys saadaan nollattua.
Muutamaa loukkaantumista lukuunottamatta FC Rauma pääsee lähtemään otteluun hyvillä mielin, sillä ainoastaan Jussi Aalto on pitkäaikaispotilaiden lisäksi varmuudella pois mahataudin vuoksi. Mediatiimin haastattelussa tällä kertaa ollut Aleksi Kanerva oli luottavaisin mielin valmistavissa harjoituksissa.
- Noi kolme aikasempaa ottelua on nyt unohdettu ja ollaan palattu ihan perus juttuihin. Ollaan saatu turhat sooloilut pois ja paketti tiiviiksi, ni tuskin sitä kovin helposti tullaan murtamaan. Itse kun olen yleensä aika äkkipikainen ja kasetti leviää helposti, niin yllättävän hyvin on pää pysynyt kasassa vaikka tappioita tuli. Ei se peli kuitenkaan niin huonoa ole ollut mitä tulokset näyttää. Tehdään huomenna yksi enemmän kuin vastustaja niin se riittää, Kanerva paalutti ja kuin todistaakseen puheensa laukoi pallon voimalla yläkulmaan.
Lauantaina kauppiksella klo 14.00 FC Rauma - Sievi Futsal
Lippujen hinnat 2013-14 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
KAUSIKORTTI: 30€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 12-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal-Liigan runkosarjan peleihin.
- kausikortteja saatavilla FC Rauman kotipelien lipunmyynnissä sekä pelaajilta.

Tervetuloa kannustamaan vihreävalkoiset voittoon! 

Kolmaskaan kerta ei tuonut avausvoittoa


FC Rauma joutui poistumaan Jyväskylästä tappio mukanaan sen taivuttua Riemulle lukemin 5-4 (1-1).
FC Rauma lähti otteluun varovaisesti liikkeelle, sillä tiedossa oli kotijoukkueen kova prässi heti ottelun alussa. Alkurynnistyksen vieraat selvittivät kunnialla, mutta maalinteon aloitti kuitenkin Riemu 7.minuutin kohdalla. FC Rauman puolustus sekoili miesten merkkauksessa, ja takatolpalle unohtuneella Garry Lewisillä oli helppo työ siirtää kotijoukkue johtoon. Kotijoukkueen riemua ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Vain 8. sekuntia ehti kulua avausmaalista, kun Jere Kyrkkö latasi pallon voimalla sisään ohi voimattoman Sami Myllymäen tasoittaen ottelun. Molemmilla oli useampikin paikka siirtyä vielä johtoon, mutta puoliajalle siirryttiin kuitenkin 1-1 lukemissa.
Toinen jakso ei ehtinyt kauaa vanheta kun pallo löysi jälleen käsittämättömällä tavalla FC Rauman verkkoon. Suoraan sivurajasta heitetty löysä zippi ei osunut matkalla yhteenkään pelaajaan, ja maalissa hölmistyneenä tilannetta seurannut Joni Kuusisto joutui katseella seuraamaan miten pallo pomppasi tolpasta oman jalan kautta maaliin. Kyseinen maali kuvastaakin FC Rauman alkukautta hyvin. Ilmaisia maaleja vastustajalle ja jatkuvaa takaa-ajoa tästä johtuen.
Vieraiden siirtäessä lukemat 3-1 alkoi varsinainen maalintekokilpailu. FC Rauma otti jo 30minuutin kohdalla reikäpaidan käyttöönsä. Aina kun raumalaiset pääsivät maalin päähän, iski kotijoukkue uudelleen. Tätä jatkui aina ottelun loppuun asti. Aivan viimeisillä sekunneilla Juha Helander pääsi vielä kokeilemaan, mutta laukaus suuntautui ohi ja ottelu oli taputeltu. Näin Riemu otti kauden toisen voittonsa lukemin 5-4, FC Rauman vielä hakiessa omaansa. Päävalmentaja Asunmaa antoikin ottelun jälkeen palaa kunnolla sanoja säästämättä suojattiensa virheiden vuoksi, mutta siitä ei sen enempää tähän. 
RIEMU – FC RAUMA 5-4 (1-1)
6.59 1-0 Garry Lewis (Aapo Autio)
7.07 1-1 Jere Kyrkkö (Aleksi Kanerva)
22.39 2-1 Oma maali
26.30 3-1 Janne Törmänen (Mika Sarkkinen)
32.16 3-2 Kanerva (Niila Asunmaa)
33.53 4-2 Lewis (Autio)
36.52 4-3 Kanerva (Kyrkkö)
37.59 5-3 Tom Korolainen (Autio)
38.56 5-4 Jesse Wallenius (Asunmaa)

Matka jatkuu kohti Jyväskylää.


Kahdesti pettymään joutunut FC Rauma matkaa tulevana viikonloppuna Jyväskylään. Siellä se kohtaa toisen futsal-liigaan nousseen joukkueen, kun Riemu isännöi raumalaisia. 
Kahdesti omiin henkilökohtaisiin virheisiinsä kaatuneet vihreävalkoiset ovat koko viikon saaneet keskittyä oman pelinsä kehittämiseen. Valmentaja Asunmaa olikin mietteliäällä tuulella joukkueen valmistavissa harjoituksissa.
-Virheet joita pelaajille on tullut, ovat olleet pelkkää huolimattomuutta, joten ne on helppo karsia pois. Enemmän olisin ollut huolissani jos pelitapamme ei toimisi, mutta siitä ei onneksi ole ollut kyse. Harjoituksissa on jätkistä huomannut, että keskittyminen on selvästi parantunut ja pienetkin asiat tehdään huolellisesti. Mun tehtäväksi jää lähinnä vahtia ettei lataus mene yli, sillä Riemu on yksi niistä joukkueista joille nä jätkät ei halua pistettäkään menettää.
Riemu on kummajainen FC Rauman historiassa. Se on ainut joukkue jota vihreävalkoiset eivät ole voittaneet niistä joukkueista jotka se on kohdannut vähintään kahdesti. Viime kaudella Ykkösessä molemmat kohtaamiset olivat tasaisia, mutta Riemu vei täyden pistepotin molemmilla kerroilla. Tosin viimeisessä ottelussa FC Rauma oli jo varmistanut sarjavoittonsa, ja Riemu taisteli kynsin ja hampain karsintapaikasta, joka lopulta johti nousuun Futsal-Liigaan. Kotijoukkueen pelaajistosta on vaikea tehdä etukäteen analyysiä, sillä nimilista on pidempi kuin JJK:n velkojien määrä, joten nähtäväksi jääkin millaisen pelaajiston se marssittaa kentille.
FC Rauma pääsee matkaan täydellä kokoonpanolla. Sivussa ovat ainoastaan pitkäaikaispotilas Niko Valtonen, ja kauden alla jalkansa loukannut Hans Kallionpää. Nähtäväksi jääkin millaisella kokoonpanolla joukkue lähtee otteluun, sillä kahdessa ensimmäisessä ottelussa kentälliset ovat vaihdelleet, ja todennäköisesti tulevaankin otteluun nähdään muutoksia.
Riemu lähettää ottelun suorana klo 14.00 youtube-kanavansa kautta. Linkin löydät pelipäivänä twitteristä ja facebookista.
Lauantaina Jyväskylän monnarilla klo 14.00 Riemu - FC Rauma 

FC Raumalle jälleen karvas tappio


Futsal-liigan kotiavaus ei sujunut FC Raumalta aivan odotetun kaavan lailla. Jo harjoituskaudella toistuneet helpot henkilökohtaiset virheet koituivat raumalaisten tappioksi kun KylVe haki pisteet Raumalta lukemin 5-7 (3-3).
Jo ottelun alku lupaili maaliverkkojen heiluvan. Pienen tunnustelun jälkeen FC Rauma otti pelin haltuunsa ja siirtyi johtoon neljän minuutin pelin jälkeen, kun Niila Asunmaa laittoi KylVen maalilla pelanneen Juho Laineen torjunnasta riparin sisään. Tämän jälkeen peli alkoikin aaltoilla päästä päähän molempien iskiessä vuorotellen osumia. Tauolle kuitenkin poistuttiin VAIN 3-3 lukemissa, vaikka molemmat kolisuttelivat maalipuita ja tuhlailivat paikkoja.
Toinen jakso näytti alkavan siitä mihin ensimmäinen loppui. Ensin KylVe jatkoi kotijoukkueen kylvettämistä typerien virheiden vuoksi kovalla teholla ja siirtyi johtoon. FC Rauma heräsi kuitenkin uudestaan, ja otti pelin kulun hallintaansa ensin kammeten itsensä takaisin rinnalle ja pian ohi. Tätä juhlaa ei kuitenkaan kestänyt viittä minuuttia kauempaa, sillä runsaslukuisen vierasfanijoukon iloksi vieraat tasoittivat pelin jälleen. FC Rauma ei lukuisista paikoista onnistunut tappamaan peliä, ja tämä kostautui jälleen Mad Max ottelun tapaan. Molempien joukkueiden virheet olivat täynnä jo hyvissä ajoin, ja kotijoukkueen epäonneksi ottelun ensimmäinen ja samalla viimeinen 10metrinen tuomittiin KylVelle. Vieraiden Jussi Nyström ei erehtynyt ja pelikellon näyttäessä aikaa 39:06 vieraat näyttivät vievän kaikki pisteet mukanaan. Aikalisän jälkeen vihreävalkoiset hakivat tasoitusta reikäpaidalla, mutta tämä kostautui jälleen. Aleksi Kanerva pääsi vielä 10sekuntia ennen loppua kokeilemaan hyvästä paikasta, mutta veto suuntautui sivuverkkoon. Laineen nopea avaus tavoitti ylös kirmanneen ja vieraiden parhaana palkitun Vesa Pajulan jolla olikin helppo työ viimeistellä illan neljäs osumansa ja kaunistella lukemat 5-7.
FC Rauman parhaana palkittu pelaaja-valmentaja Niila Asunmaa oli syystäkin hiljainen ottelun jälkeen.
-Tämä oli jo toinen kerta kun lahjotettiin vastustajalle voitto tyhmien henkilökohtaisten virheiden takia. Tänään nähdyn kaltaisia menetyksiä ei vaan voi tulla, sillä kyllä tästä sarjasta löytyy pelaajia jotka pistävät pallon kylmästi sisään tilaisuuden tullen. Onneksi nämä on kuitenkin helppo karsia pois, sillä pelillisesti ollaan oltu mielestäni vastustajia edellä, mutta sitten menetetty pisteet pelaajien huolimattomuuden vuoksi.
FC Rauman taival futsal-liigassa jatkuu seuraavaksi lauantaina. Tällöin vihreävalkoiset suuntaavaat Jyväskylään jossa vastaan asettu toinen sarjanousija Riemu. 
Ottelun tilastot:
FC Rauma-KylVe 5-7 (3-3)
04:16 1-0 Niila Asunmaa (Jussi Aalto)
06:06 1-1 Vesa Pajula (Janne Hevonoja)
06:27 2-1 Juha Helander
08:42 2-2 Vesa Pajula (Joonas Saariniemi)
13:24 2-3 Kim Lingman
17:20 3-3 Juha Helander (Jussi Aalto)
21:41 3-4 Vesa Pajula
24:06 4-4 Jesse Wallenius
25:34 5-4 Jere Kyrkkö (Niila Asunmaa)
31:20 5-5 Jussi Nyström
39:06 5-6 Jussi Nyström 10m
39:57 5-7 Vesa Pajula (Juho Laine)

Virheet: 
1. jakso: FC Rauma 2, KylVe 2
2. jakso: FC Rauma 6, KylVe 5

Parhaat pelaajat:
FC Rauma: Niila Asunmaa
KylVe: Vesa Pajula 

FC Rauman ensimmäinen kotiottelu Futsal-liigassa näkee päivänvalon


Terveystilanteen parantuminen ja Jussi Aallon paluu vihreävalkoisten paitaan antaa FC Raumalle paremmat lähtökohdat kuin kauden avausottelussa.
Sarja-avauksesta vain piste mukanaan Valkeakoskelta poistuneet raumalaiset janoavat nyt ensimmäistä voittoaan. Päävalmentaja Niila Asunmaalla onkin edessään positiivinen ongelma, sillä pelaajia olisi yli kolmen kentän verran, mutta valitettavasti kaikki eivät samaan aikaan kentälle mahdu. Asunmaa olikin miettiliäällä tuulella ottelun alla.
-Aikasempina kausina ollaan oltu vain muutaman kerran tässä tilanteessa, että pitää oikein miettiä kenet jättää pois. Kilpailu pelipaikoista on kovaa, ja pelaajien tasoerot ovat pieniä. Ongelmaksi jääkin löytää toimivat kokonaisuudet jolla otteluun lähdetään. Harvoin nousijajoukkue voi sanoa olleensa pettynyt lähtiessään vieraspelistä sarja-avauksessa yksi piste mukanaan, mutta viime viikonloppuna jätkistä paistoi kilometrin päähän, että parempaankin olisi pystytty. Treenien intensiteetti onkin parantunut huomattavasti tämän jälkeen, ja selvästi on huomannut fokuksen olleen jo lauantain kotiottelussa. Eiköhän täysi tupa vielä siivitä jätkät sellaiseen lentoon että KylVe kaatuu.
 FC Rauma esitteleekin peräti neljä uutta ja yhden uusvanhan pelaajan lauantaina kotiyleisölle. Uusista pelaajista kentällä nähdään porilaiset Juha Helander sekä Joni Kuusisto, ja raumalaisille jo ennestään jalkapallon puolelta tutut Juho Torkkeli sekä Jukka Raivio. Myös Jussi Aalto pukee vihreävalkoisen peliasun jälleen päälleen. 
Vierailija KylVe pelasi viime vuonna vahvan debyyttikauden futsal-liigassa. Joukkue selviytyi pudotuspeleihin, mutta hyvät otteet eivät kantaneet tätä pidemmälle ja joukkue tippuikin ensimmäisen kierroksen jälkeen. Täksi vuodeksi se vahvistui jälleen, ja pelaajat ovat vuoden kokeneempia, joten FC Raumalla on täysi työ tehtävänään jotta kauden avausvoitto näkee päivänvalon. Vierailijat ovat järjestäneet fanimatkan Raumalle, joten odotettavissa onkin huutomyrsky kauppiksen hornankattilassa.
Lauantaina klo 14.00 FC Rauma - KylVe  Rauman kauppaoppilaitoksella.
Lippujen hinnat 2013-14 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
KAUSIKORTTI: 30€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 12-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal-Liigan runkosarjan peleihin.
- kausikortteja saatavilla FC Rauman kotipelien lipunmyynnissä sekä pelaajilta.

Tervetuloa kannustamaan vihreävalkoiset voittoon! 

Jussi Aalto jälleen FC Rauma Futsalin paitaan


Juuri päättyneen jalkapallon Ykkösen maalikuninkuuden voittanut Jussi Aalto palaa jälleen FC Rauma Futsalin riveihin.
Kahtena edellisenä kautena vihreävalkoisten mukana ollut "geru" tuokin sitä ratkaisuvoimaa jota joukkue kaipaa. Monipuolinen Aalto tuo samalla myös helpotusta viime aikoina loukkaantumisista kärsineelle FC Raumalle. Päävalmentaja Asunmaa ei peitellyt hymyään uutisen varmistuttua, sillä juuri maalinteko on koettu FC Rauman juuri alkaneen kauden suurimmaksi ongelmaksi.
Puhelimitse tavoitettu Aalto ei halua kuitenkaan nostaa itseään messiaaksi, vaikka äänestä ripaus itseluottamusta kuuluukin.
-Hieno palata taas tuttujen jätkien kanssa futsalin pariin uudella sarjatasolla. Viime visiitti päätty ikävästi loukkaantumiseen mikä oli harmi, sillä oltiin jätkien kanssa aika hyvässä lennossa, ja loppukaudesta tuli syötyä melkeen sormet pois tuloksia jännittäessä. Ei mulla mitään selvää tavoitetta ole pisteiden suhteen, kunhan joukkue pärjää ja itse pysyy kunnossa. Muutamat harjoitukset tässä on vasta alla, mutta eiköhän tatsi ja yhteispeli uusien jätkien kanssa löydy viimeistään lauantain KylVe otteluun!

Lauantaina FC Rauma - KylVe  klo 14.00 Rauman kauppaoppilaitoksella. Tule ja näe Jussi Aalto jälleen vihreävalkoisten paidassa! 

FC Raumalla tuomisina yksi piste liiga-avauksesta


 
Vihreävalkoisten taival Futsal-Liigassa ei sujunut aivan täydellisesti. Raumalaiset joutuivat poistumaan Valkeakoskelta pettyneinä jatko-ottelussa kärsityn tappion myötä, varsinaisen peliajan päätyttyä tasan 2-2.
Loukkaantumisista kärsinyt FC Rauma lähti levollisin mielin kohti kauden ensimmäistä ottelua. Ilmassa ollut jännitys karisi pois jo ensimmäisestä vaihdossa, ja FC Rauma ottikin pelin hallinnan itselleen. Jo muutaman minuutin pelin jälkeen vihreävalkoiset siirtyivätkin ottelussa johtoon. Kunnian FC Rauman ensimmäisestä liigamaalista sai ottaa Jere Kyrkkö, kun esityön maaliin tehnyt Juho Torkkeli vapautti laidassa päivystäneen Kyrkön joka latasi pallon voimalla sisään. 
Kauan eivät raumalaiset saaneet kuitenkaan iloita johtoasemasta, sillä jo 56sekunnin päästä kotijoukkue Mad Max tasoitti ottelun. Loistavasti maalissa muuten pelannut Ari Bohm oli voimaton maskista tulleen laukauksen edessä. Maalien jälkeen FC Rauma jatkoi painostamista Mad Maxin keskittyessä tiiviiseen puolustamiseen ja nopeisiin vastaiskuihin. Hyvistäkään paikoista huolimatta kumpikaan joukkueista ei ensimmäisellä jaksolla palloa enään maaliin asti saanut, joten tauolle mentiin lukemissa 1-1.
Toisella jaksolla FC Rauman jalat taisivat jäädä koppiin, sillä sisuuntunut kotijoukkue alkoi saada ottelussa enemmän otetta vieraiden helppojen virheiden seurauksena. Kotijoukkue ehti kerran jo kolistella maalipuita., kunnes ajassa 31.04 se siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Löysästi puolustaneet raumalaiset tekivät laidasta keskelle ajaneelle Tommi Saloselle kunniakujan, ja tämän laukaus liukuvan puolustajan jaloista yllätti Bohmin joka oli voimaton pallon mennessä haaroista sisään.
Kellon näyttäessä 35minuuttia FC Rauma otti reikäpaidan käyttöön ja alkoi jauhaa peliä ylivoimalla. Tämä tuottikin tulosta melkein heti. Jesse Wallenius löysi maalin edestä Kyrkön, ja tällä olikin helppo työ tasoittaa ottelu illan toisella maalillaan. Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla enään nähty, joten edessä oli Futsal-Liigan historian ensimmäinen jatko-ottelu.
Yhtä pistettä jo rikkaampana FC päätti ottaa tietoisen riskin, ja joukkue lähtikin hakemaan voittoa reikäpaidalla. Huonot ratkaisut pallon kanssa koituivat kuitenkin vieraiden kohtaloksi, ja Mad Max sai iskeä pallon kahdesti verkkoon. Jatkoajan päättyessä tulostaululla komeilivat luvut 4-2, joten kotijoukkue sai ottelusta kaksi pistettä vieraiden tyytyessä yhteen.
Ottelun jälkeen FC Rauman pelaaja-valmentaja Niila Asunmaa kannustikin pettynyttä raumalaisporukkaa ja kehoittikin kääntämään katseen tulevaan kotiotteluun, jossa vastaan asettuu KylVe.

Vihreävalkoiset aloittavat ensimmäisen kautensa Futsal-liigassa


Sunnuntaina se vihdoin tapahtuu. FC Rauman kauan odotettu juna saapuu määränpäähänsä kun futsal-liiga starttaa raumalaisten osalta Valkeakoskella Mad Maxin vieraana.
FC Rauma Futsal ilmoitti jo useampi vuosi sitten tavoitteekseen nousun Liigaan. Nyt se hetki on käsillä, ja joukkueessa vallitsee odottava tunnelma. Aikaisemmilla kausilla kapeasta ringistä kärsinyt joukkue haki vahvistuksia siirtomarkkinoilta, ja haaviin tarttuikin useampi pelaaja. Tämä koitui osittain joukkueen kaudenavauksen pelastukseksi, sillä kova harjoitusotteluiden tahti on tuonut mukanaan loukkaantumishuolia. Nähtäväksi jääkin millaisella kokoonpanolla vihreävalkoiset Valkeakoskelle lähtevät, sillä ainoastaaan pitkäaikaispotilaat Niko Valtonen ja Juha Saarikoski ovat varmuudella poissa. Muiden kohdalla tilannetta selvitetään vielä pelipäivän aamuna.
Harjoituskaudella oli ominaista, että raumalaiset esittivät välillä hyviäkin otteita ja pyörittivät peliä tahtomallaan tavalla, mutta liian usein sattui nukahduksia sekä henkilökohtaisia virheitä, joista vastustajat pääsivät rokottamaan. Näihin reagointi onkin kuulunut joukkueen harjoituksiin viimeaikoina, jotta kaudella säästyttäisiin tyhmiltä virheiltä. 
Sunnuntain isäntä Mad Max on FC Raumalle aivan uusi tuttavuus. Muutamaa valkeakoskelaisten streamilta nähtyä ottelua lukuunottamatta FC Rauma ei sen suuremmin ole skoutannut vastustajaa. Useamman vuoden Futsal-liigassa tahkonnut kotijoukkue on kuitenkin rutinoitunut, eikä pisteitä tule irtoamaan ilman 100% keskittymistä.  
Sunnuntaina 17.00 Valkeakosken urheilutalolla  Mad Max - FC Rauma

FC Rauma toivottaakin kaikki ihmiset jälleen mukaansa seuraamaan joukkueen taivalta uudella sarjatasolla!