perjantai 30. marraskuuta 2018

Paluu kauppikselle

FC Rauma palaa jälleen viikon tauon jälkeen kotoisalle kauppiksen matolle. Edellisenä viikonloppuna joukkue koki kauden ensimmäisen tappionsa, kun TPK nöyryytti löysästi pelanneita raumalaisia. Tästä sisuuntuneena joukkue lähteekin lauantain otteluun jälleen uudella sykkeellä. Vastaansa se saa sarjanousija EBK:n, joka onkin raumalaisille aivan uusi tuttavuus futsalin saralla.

EBK aloitti kautensa nousijoille tyypillisesti, eikä voittoja meinannut tulla. Viime aikoina nuori ja taitava joukkue on kuitenkin osoittanut heräämisen merkkejä, ja sarjasijoitus löytyy keskikastista neljän voiton ja neljän tappion myötä. Varsinkin 12+1 tehot tehnyt Antti Korhonen on varmasti merkitty mies raumalaisten papereissa.

FC Rauma on kärsinyt läpi viikon flunssa-aallon kourissa. Lisävaivaa valmennukselle toi myös Juha Saarikosken loukkaantuminen valmistavissa harjoituksissa. Varmuudella sivussa ovat myös Jarno Majamaa, Ukko Rimmi sekä Niila Asunmaa. Muiden pelikunto selviää vasta pelipäivän aamuna, mutta vaihtuvuus edelliseen otteluun tulee ainakin olemaan suurta.

Ottelua ei tällä kertaa valitettavasti lähetetä suorana mediatiimin juhlakiireiden takia, mutta ottelusta ilmestyy suurella todennäköisyydellä myöhemmin maalikooste ja koko ottelun tallenne.


La klo 13.00 kauppiksella  FC Rauma  -  EBK FS (Espoo)

Lippujen hinnat 2018-19 (Huom! Vain käteisellä!)
YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.                                              

- Länsi-Suomen kestotilaajille alennettu hinta korttia näyttämällä.
Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!

perjantai 16. marraskuuta 2018

Vieraita Joensuusta

FC Rauman viiden kotiottelun putki tulee vihdoinkin lauantaina päätökseen. Tällöin kauppikselle isäntien kuntoa saapuu testaamaan SC Riverball Joensuusta.

Riverball on raumalaisille jo entuudestaan tuttu joukkue. Joukkue nousi vihdoin muutaman vuoden korpivaelluksen jälkeen takaisin Futsal Ykköseen kuluvaksi kaudeksi. Riverball ei ole tässä välissä pelaajistoltaan hirveästi muuttunut, ja varsinkin maalipyssy Sammy Pylkki on takuuvarmasti merkitty mies raumalaisten kirjoissa.

FC Rauma lähtee otteluun hyvistä asetelmista. Tällä hetkellä joukkueen sijoitus löytyy sarjan kärkipäästä yhdessä Porilaisen PTUn kanssa. Molemmilla on kuudesta ottelusta kasassa neljä voittoa ja kaksi tasapeliä. Joukkue seilaakin tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa, ja tälle haetaan lauantaina jatkoa. Kokoonpanossa nähdään jälleen hieman muutoksia, sillä Kasper Nyholm kärsii pelikielto, ja viime viikonloppuna debyyttinsä futsalkentillä tehnyt Samy Naili on poissa työkiireiden takia. Onneksi rosterista löytyy laatua sekä leveyttä tällä hetkellä, joten taso ei poissaoloista huolimatta tipu.

Ottelu näkyy taas tuttuun tapaan suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalla, johon pääset tämän linkin kautta.


La 17.11 klo 13.00  FC Rauma - Riverball (Joensuu)

Lippujen hinnat 2018-19 (Huom! Vain käteisellä!)
YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.                                              

- Länsi-Suomen kestotilaajille alennettu hinta korttia näyttämällä.
Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Isänpäivän viikonloppuna kaksi kotiottelua

FC Rauman kotiotteluiden putki ei ota loppuakseen. Tällä kertaa vieraat saapuvat pohjoisesta, kun lauantaina kauppikselle astelee Tornion Palloveikot, ja sunnuntaina AS Moon Raahesta.

Raumalaiset saivat vahvistusta juuri ottelun alla, kun Jarno Majamaa ja Samy Naili liittyivät vihreiden menninkäisten rosteriin. Molemmille onkin heti käyttöä, sillä flunssa-aalto ja pienet loukkaantumiset ovat vaikeuttaneet otteluihin valmistautumista. Jalkeilla on kuitenkin joukkue, jolle mikään muu kuin 6. pistettä viikonlopusta olisi pettymys.

Lauantaina kauppiksella saapuva ToPV on FC Raumalle uusi tuttavuus. Sarjanousija sai heti alkukaudesta huomata, ettei Ykkösessä riitä enään pelkkä osallistuminen pisteiden saamiseen. Joukkue on kuitenkin pelannut tasaisia otteluita, ja tämä kulminoitui viime viikonloppuna kauden ensimmäiseen kolmen pisteen voittoon AS Moonista. Helppo iltapuhde ei siis ole lauantaina luvassa mikäli vieraat jaksavat puolustaa kurinalaisesti.

Sunnuntain isänpäivän spesiaaliin vieraaksi saapuu jo vanha tuttu AS Moon. Jo muutaman vuoden toiminnassaan vakain askelin eteenpäin menneet raahelaiset nostettiin ennen kautta jopa yhdeksi nousijasuosikiksi. Kausi alkoikin vahvasti kun Liikunnan Riemu kaatui kotona, mutta viime otteluissa Ykkösen raadollisuus löi vasten kasvoja, kun Kaustisilta mukaan tarttui vain piste, ja kotona ToPV heilutti verkkoja niin että korvissa soi. Viime kauden Ykkösen pistepörssin voittaja Marko "mehu" Keinänen odottaa vielä maalitilinsä avaamista, ja onkin yksi merkattu mies raumalaisten papereissa.

Molemmat ottelut striimataan taas tuttuun tapaan FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalla, jonne pääset tämän linkin kautta.

La klo 17.00  FC Rauma - ToPV (Tornio)

Su klo 13.00  FC Rauma - AS Moon (Raahe)

Lippujen hinnat 2018-19 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

FC Rauma vahvistaa rivejään kun Jarno Majamaa ja Samy Naili liittyvät joukkueeseen

Alkukauden kapealla materiaalilla operoinut FC Rauma sai kaipaamaansa leveyttä rosteriin, kun Jarno Majamaa ja Samy Naili siirtyivät raumalaisten riveihin. Molemmat tekevät suurella todennäköisyydellä debyyttinsä jo tulevan viikonlopun otteluissa.

Jarno Majamaa nähtiin ensimmäisen kerran raumalaisten väreissä jo kaudella 2015-2016, jolloin tehopisteitä kertyi kahdekssa ottelussa 4+3. Alustavasti Majamaa pelaa tällä kertaa FC Rauman riveissä vähintään vuodenvaihteeseen asti, jonka jälkeen tilannetta katsotaan uudelleen.
Kokenut Majamaa tietää mitä voittaminen vaatii, sillä palkintokaapista löytyy useampi Futsal-Liigan mestaruus Ilves FS paidassa. Myös maaotteluita miehelle on kertynyt vyölle seitsemän kappaletta.

Ranskalainen Samy Naili on uusi tuttavuus suomalaiselle futsal-yleisölle. Työn perässä Raumalle päätynyt Samy vakuuttikin valmennuksen heti alusta alkaen ennakkoluulottomilla otteillaan. Varsinkin hyökkäyspäässä mieheltä on lupa odottaa tehoja, sillä keskieurooppalaiseen tapaan pallo pysyy jalassa kuin liimattuna. Suurimpana kehityskohteena oli selvästi puolustuspeli, mutta nämäkin särmät ovat kuukauden harjoittelun jälkeen hioutuneet pois. Samy vahvistaa raumalaisten rivejä aina maaliskuuhun asti.

perjantai 2. marraskuuta 2018

Kotipelien putki saa jatkoa

FC Rauman syyskierros jatkuu edelleen kotipelien merkeissä. Tällä kertaa kauppiksella isäntien virettä saapuu testaamaan vanha tuttu Sääksjärven Loiske.

Vierailija Loiskeen kausi ei ole alkanut onnellisten tähtien alla. Neljän kierroksen jälkeen joukkueella on kasassa yksi voitto ja kolme tappiota. Viime viikolla Loiske vieraili Porissa, mutta lunta tuli tupaan kunnolla, sillä tappion lisäksi joukkueen pitkäaikainen kapteeni ja johtohahmo Markus Sairiala lensi suoralla punaisella suihkuun. Tämän myötä Sairialaa ei nähdä kokoonpanossa myöskään Raumalla. Loiske aloitti myös viime kauden ailahtelevasti, ja pitkään näyttikin että hissi vie kerrosta alaspäin, mutta niin vain jostain löytyi yksi ylimääräinen vaihde ja sarjapaikka säilyi.
Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet suht tapahtumarikkaita, joten todennäköisesti sama tahti jatkuu myös lauantaina.

FC Rauma jatkaa kolmen pelin jälkeen edelleen tappioitta sarjassa. Valitettavasti hyökkäyspäässä ruuti on ollut märkää, ja hyvistäkään paikoista palloa ei ole maaliin saatu. Tämän myötä kahdesta viime ottelusta on tarttunut mukaan vain kaksi pistettä kahden tasapelin myötä. Raumalaisten kokoonpano on muuttunut pelistä toiseen, ja tälläkin kertaa molemmissa kentissä pelaajat vaihtuvat. Varmoja poissaolijoita ovat ainakin kapteeni Niila Asunmaa sekä viime ottelussa debyytissään maalinteossa onnistunut Juuso Aalto.

Ottelu myös tuttuun tapaan suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalta johon pääset tämän linkin kautta.


La klo 13.00 Kauppiksella   FC Rauma -  Loiske



Lippujen hinnat 2018-19 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!