tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulutauolle sarjakärjessä

FC Rauma sai viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa vastaansa kärkikamppailussa sarjakärki Ilves FS Akatemian. Raumalaiset kukistivat vajaalukuisen tamperelaismiehistön selvin numeroin 6-2 (2-1) nousten samalla sarjakärkeen.

Raumalaiset hallitsivat ottelua alusta lähtien ja avausmaali syntyi reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Jere Kyrkkö katkaisi keskialueella Ilveksen syötön ja laukoi yksilösuorituksen päätteeksi pallon tolpan kautta maaliin. Kyrkkö teki myös ottelun seuraavan maalin, kun hän laukoi Ville Heinon antamasta kulmapotkusta pallon etualakulmaan. Tämän jälkeen raumalaisilla oli paikkoja useisiin lisämaaleihin, mutta Teemu Keskinen piti torjunnoillaan Ilveksen mukana pelissä. Jakson lopulla Ilveksen Riku Oras onnistui tekemään kavennusmaalin ja tauolle mentiin FC Rauman johtaessa maalilla.

Toisen jakso alku oli raumalaisittain vaikea, ja Ilves onnistuikin tasoittamaan pelin. Lauri Savolaisen laukaus varsin vaarattomasta tilanteesta yllätti Juho-Matti Pösön ja pallo painui hänen kautta verkon perukoille. Muutama minuutti tästä Ilves-kapteeni Tommi Niskanen joutui katsomaan punaista korttia hänen kaadettuaan läpiajoon karanneen Jussi Aallon. Geru toimitti tilannetta seuraanneen vapaapotkun varmasti maaliin ja siirsi FC:n jälleen johtoon. Tästä johtoasemasta raumalaiset eivät enää luopuneet, vaan kaunistelivat vielä numeroita. Ensin minuutin sisällä onnistuivat pitkään kauden avausmaalia metsästänyt Heino ja hattutemppunsa täydentänyt Kyrkkö. Ilves yritti vielä kavennusta lentävällä maalivahdilla, mutta eivät saaneet mitään vaarallista aikaan. Kasper Nyholm sen sijaan kaunisteli vielä loppunumerot 6-2 tyhjään maaliin.

Näin FC Rauma pääsi joulutauolle sarjakärjessä. Ilves on kahden pisteen päässä ottelun vähemmän pelanneena. Raumalaisten ottelut jatkuvat ensi vuoden puolella la 9.1. kotiottelulla PJK:ta vastaan. 

FC Rauma-Ilves FS Akatemia 6-2 (2-1)
5:17 1-0 Jere Kyrkkö
11:13 2-0 Jere Kyrkkö (Ville Heino)
17:28 2-1 Riku Oras (Joni Koskinen)
21:18 2-2 Lauri Savolainen
25:48 3-2 Jussi Aalto
28:54 4-2 Ville Heino (Niila Asunmaa)
29:28 5-2 Jere Kyrkkö (Juuso Aalto)
39:18 6-2 Kasper Nyholm (Oskar Nyholm)

Varoitus: Juuso Aalto (FC Rauma)
Ulosajo: Tommi Niskanen (Ilves FS Akatemia)

Yleisöä: 92

perjantai 18. joulukuuta 2015

Vuoden viimeisestä ottelusta ei panosta puutu

Lauantaina kauppiksella kohtaavat sarjan kaksi kärkipään joukkuetta kun Ilves FS Akatemia saapuu Raumalle. Pisteen raumalaisia edellä olevat tupsukorvat ovat pelanneet ennakoitua selvästi paremman alkukauden, ja joukkueen kokoonpanossa on nähty myös useampi edustuksen vakiokasvo. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Tampereella pisteet jaettiin tasaisen ottelun jälkeen luvuin 3-3. Maaleilla tuskin juhlitaan tälläkään kertaa, ja varsinkin erikoistilanteet näyttelevät suurta roolia lopputuloksen kannalta. Molemmilla joukkueilla pelaaja-valmentajat ovat kantaneet suurta viittaa, sillä niin FCR Niila Asunmaa kuin Ilveksen Matti Anttonen johtavat joukkueidensa sisäistä pistepörssiä.

FC Raumalle kelpaa vain voitto ottelusta, sillä tamperelaiset ovat pelanneet ottelun vähemmän. Raumalaisten riveihin paluun tekee muutaman ottelun jälkeen jälleen Jussi Aalto, joka on vihdoin toipunut Rooman nähtävyyksien tutkimisesta sekä Linnan juhlien boolista. Ainoastaan nilkkaansa poteva Jarno Majamaa, sekä perheenlisäystä saanut Jaakko Valtanen ovat edelleen poissa vahvuudesta. Muilta osin FC Rauman kokoonpano viimeiseen otteluun ennen joulutaukoa on laaja, ja muutamia muutoksiakin on tehty edellisiin otteluihin nähden kentällisissä.

Joulun ja kärkikamppailun kunniaksi otteluun poikkeuksellisesti VAPAA SISÄÄNPÄÄSY!


Lauantaina klo 14.00 kauppiksella  FC Rauma - Ilves FS Akatemia (Tampere)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tuplaviikonlopun saldona tasapeli ja voitto

Lauantaina Raumalla pelatussa ottelussa vastaan asettui vanha tuttu PS Villa Hyvinkäältä. Ottelu oli ennakkokaavailujen mukaisesti tasainen ja pisteet tasattiin numeroin 3-3 (1-1).

Ottelu oli alusta lähtien tarkkaa ja tasaista peliä, jossa molemmat joukkueet saivat luotua jonkin verran maalipaikkoja. Ottelu oli ajoittain myös melko fyysinen, tuomareiden salliessa kohtuullisen kovan pelin. 

Avausmaali nähtiin, kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu noin puolet. Leijona Futsalista PS Villaan palannut Tomi Kohonen murtautui laidalta läpi ja keskitti maalin eteen, jossa pallo kimposi Ville Heinosta omaan maaliin. Raumalaiset kuittasivat tämän kolme minuuttia myöhemmin. Juuso Aalto karkasi Jesse Walleniuksen esityöstä maalintekoon, ja tuikkasi pallon etualakulmaan. Tauolle mentiin tasanumeroissa 1-1.

Raumalaiset siirtyivät ottelussa johtoon, kun toista jaksoa oli kulunut noin minuutti. Jesse Wallenius tykitti vapaapotkun rangaistusalueen rajalta Villa-maalin kattoon. Kauaa ei ehtinyt FC Rauma olemaan johtoasemassa, sillä Kohonen tasoitti pelin hetkeä. Laukaus pienestä kulmasta yllätti raumalaismaalilla torjuneen Juho-Matti Pösön. PS Villa joutui nopeasti virhevaikeuksiin, sillä jo 12 minuutin kohdalla heillä oli 5 virhettä. Enempää virheitä heille ei kuitenkaan vihelletty. PS Villan Niko-Petteri Räikkä siirsi joukkueensa lähelle täyttä pistepottia reilut viisi minuuttia ennen siirtämällä Villan 3-2-johtoon. FC Rauma onnistui kuitenkin jälleen nousemaan tasoihin. Tasoitus syntyi lentävällä maalivahdilla pelattaessa reilut puoli minuuttia ennen ottelun loppua. Juuso Aallon poikittaissyöttö kimpoili Villan maalivahdin ja tolpan kautta maaliviivalle, josta Oskar Nyholm siirsi pallon tyhjään maaliin. Näin tuloksena FC Rauman neljäs peräkkäinen tasapeli.

FC Rauma-PS Villa 3-3 (1-1)
10:46 0-1 oma maali
13:46 1-1 Juuso Aalto (Jesse Wallenius)
21:01 2-1 Jesse Wallenius
22:45 2-2 Tomi Kohonen (Saku Leinonen)
34:21 2-3 Niko-Petteri Räikkä (Omid Musawi)
39:22 3-3 Oskar Nyholm (Juuso Aalto)

Varoitukset: Niila Asunmaa & Jesse Wallenius (FC Rauma)

Yleisöä: 53

Sunnuntaina FC Rauma matkusti Lapualle paikallisen Ponnistuksen vieraaksi. Tuloksena tasapeliputken katkaissut vierasvoitto numeroin 1-3 (0-2)

Ottelu oli alusta alkaen FC Rauman selkeää hallintaa. Raumalaiset pitivät palloa valtaosan pelistä ja LaPo:n paikat syntyivät vastahyökkäyksistä. Avausmaali syntyi reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen sivurajakuvion päätteeksi. Juha Saarikoski pelasi pallon maalille, josta Niila Asunmaa runnoi pallon maaliin. Näissä numeroissa mentiin jakson loppusekunneille asti.  FC Rauma lisäsi johtoaan jälleen sivurajakuviosta. Summerin soidessa Ponnistuksen Jussi Laapio puski pallon omaan maaliin Jere Kyrkön ahdistamana.

Toisella puoliajalla peli oli hyvin samankaltaista kuin ensimmäisellä puoliajalla. Toisella jaksolla ensimmäisenä maalinteossa onnistui kuitenkin LaPo vastahyökkäyksen päätteeksi. Maali merkattiin Ponnistuksen Jaakko Prinkkilälle, mutta todellisuudessa Kasper Nyholm laukoi pallon omaan maaliin. Muutama minuutti myöhemmin Nyholm kuittasi tämän ja siirsi raumalaiset jälleen kahden maaliin johtoon tarkalla laukauksella etualakulmaan. Tämän jälkeen raumalaisilla oli lukuisia paikkoja lisämaaleihin, mutta joko viimeistelyssä tai ratkaisevassa syötössä oli parantamisen varaa. Ottelun loppupuolella myös lapualaisilla oli paikkansa kavennukseen, mutta raumalaispelaajat blokkasivat hyvin laukauksia, ja loput Juho-Matti Pösö torjui varmasti.

LaPo-FC Rauma 1-3 (0-2)
8:18 0-1 Niila Asunmaa (Juha Saarikoski)
20:00 0-2 oma maali
24:23 1-2 Jaakko Prinkkilä (Niko Salo)
27:12 1-3 Kasper Nyholm (Hans Kallionpää)

Varoitukset:
LaPo: Miika Korpela & Jaakko Prinkkilä
FC Rauma: Jesse Wallenius

Yleisöä: 97

torstai 10. joulukuuta 2015

Tuplaviikonloppuna luvassa kärkikamppailu ja reissu Lapualle

FC Rauman rutistus ennen ansaittua joulutaukoa jatkuu kahden ottelun voimin tulevana viikonloppuna. Lauantaina sarjan kärkikamppailussa vastaan asettuu PS Villa, ja sunnuntaina joukkue matkustaa LaPon vieraaksi Lapualle.

Lauantaina pelataan todellinen kuuden pisteen ottelu, sillä vastaan asettuva PS Villa on tasaisessa kärkipäässä tasapisteissä FC Rauman kanssa. Viime kaudella Liigassakin käväisseet hyvinkääläiset ovat ennestään jo tuttu porukka raumalaisille. Joukkueiden välillä on pelattu useampikin kiihkeä ottelu, joista hyvänä esimerkkinä nousukarsinnat Ykköseen jokusen vuoden takaa. Historia onkin FC Rauman puolella, sillä joukkue on toistaiseksi hävinnyt yhden keskinäisen ottelun Ykkösessä, ja lauantain jälkeen tämä luku ei toivottavasti kasva.

Sunnuntaina joukkue matkustaa aina pahaan vieraspeliin Lapualle. Alkukausi ei pohjanmaalla sujunut aivan käsikirjoituksen mukaan, sillä LaPo hävisi pahimmillaan neljä ottelua putkeen päästäen jokaisessa yli kymmenen maalia omaan verkkoon. Viime otteluissa pesäpallosta ja painista tunnettu pitäjän ylpeys on kuitenkin kiillottanut kilpeään, joten helpolla eivät pisteet matkaa Raumalle.

FC Rauma saa viikonlopuksi laajan rosterin jalkeille. Tämä mahdollistaakin pelaajien kierrättämisen, sillä kaksi peliä 24h sisällä näkyy väistämättä pelissä. Ainoastaan viime ottelussa yhden ottelun pelikiellon tililleen napannut Juha Saarikoski on varmuudella pois lauantain ottelusta.

Lauantain ottelu jälleen suorana FC Rauman Youtube-kanavalta. Perille löydät tätä linkkiä klikkaamalla.

La klo 14.00 Kauppiksella  FC Rauma - PS Villa (Hyvinkää)

Lippujen hinnat 2015-16 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€
KAUSIKORTTI 30€/20€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

Tervetuloa kannustamaan mustavihreät voittoon!

FC Raumalle tasapelipiste Tampereelta

FC Rauma matkusti lauantaina syysmyrskyn saattelemana Tampereelle, jossa vastassa oli Futsal-Ykkösen kärkikamppailussa Ilves FS Akatemia. Ottelusta muodostui odotusten mukaisesti tarkka ja tasainen vääntö. Pisteet jaettiin numeroin 3-3 (2-1).

Ottelun alussa ei maalipaikoilla juhlittu, vaan peli oli tarkkaa ja tunnustelevaa. Avausmaali syntyi n. 15 minuutin pelin jälkeen. Jere Kyrkön yrityksen Ilves-maalivahti Tuomas Kallioinen onnistui vielä torjumaan, mutta jatkotilanteesta Niila Asunmaa laukoi pallon etuyläkulmaan. Ilves onnistui kuitenkin tasoittamaan vain reilun minuutin kuluttua. Matti Anttonen oli unohtunut täysin vapaaksi takatolpalle ja hän sai putata Lassi Lintulan syötön tyhjään maaliin. Minuutti ennen jakson loppua Ilves siirtyi johtoon. Mikko Ala-Hakuni hyödynsi raumalaisten huolimattoman pelaamisen ja laukoi pallon kärkkärillä alakulmaan. 

Ilves karkasi toisella jaksolla kahden maalin johtoon. Juha Saarikoski joutui torjumaan pallon kädellään maaliviivalla. Tuloksena suora punainen kortti ja pallon kuuden metrin pilkulle. Lintula laukoi kutosen varmasti maaliin. Raumalaiset onnistuivat kuitenkin kuittaamaan tämän lähes välittömästi. Jere Kyrkkö sai sijoittaa pallon tyhjään maaliin Ville Heinon loistavasta poikittaissyötöstä. FC Rauman momentum tuotti tulosta muutama minuutti myöhemmin, kun Asunmaa toi raumalaiset tasoihin Jesse Walleniuksen erinomaisesta esityöstä. Enempää maaleja ei nähty ja tuloksena oli pelitapahtumiin nähden oikeutettu 3-3-tasapeli. 

FC Rauman pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna kahdella ottelussa. Lauantaina Raumalle tulee vieraaksi PS Villa ja sunnuntaina raumalaiset matkustavat Lapualle LaPo:n vieraaksi. 

Ilves FS Akatemia-FC Rauma 3-3 (2-1)

15:02 0-1 Niila Asunmaa (Jere Kyrkkö)
16:09 1-1 Matti Anttonen (Lassi Lintula)
18:53 2-1 Mikko Ala-Hakuni (Tommi Niskanen)
27:32 3-1 Lassi Lintula 6m rp
28:21 3-2 Jere Kyrkkö (Ville Heino)
31:54 3-3 Niila Asunmaa (Jesse Wallenius)

Varoitus: Matti Anttonen (Ilves)
Ulosajo: Juha Saarikoski (FC Rauma)

perjantai 4. joulukuuta 2015

Kärkikamppailujen putki alkaa lauantaina

FC Rauman taso mitataan todenteolla joulukuussa. Lauantaina joukkue kohtaa Ilves FS Akatemian Tampereella, viikon päästä Raumalle saapuu PS Villa, ja tästä viikkoo niin vastassa on jälleen Ilves. Tähän väliin mahtuu vielä yksi rupeama Lapualla, joten joukkue saakin tehdä täyden työn vielä ennen joulutaukoa.

Lauantain ottelussa haetaan ensimmäistä kertaa kunnolla asetelmia kevääseen. Pisteet päävastustajilta ovat ne tärkeimmät, sillä sarjassa on tähän asti pelattu tasaisesti ristiin. Ilves, kuten FC Raumakin, on tunnettu tarkasta puolustuspelistään. Ottelun ehkä tärkeimmäksi käännekohdaksi tulee muodostumaan erikoistilanteet, joita molemmilla joukkueilla löytyy runsain mitoin. Mielenkiintoista on myös nähdä saako Akatemia vahvistuksia Futsal Liigaa tahkoavalta edustusjoukkueeltaan kuten aiemmissa otteluissa.

FC Rauma lähtee matkaan täyden kokoonpanon voimin. Epäselvää on vain muutaman pelaajan terveystilanne, sillä Juuso Aalto on kärsinyt kuumeen kourissa, ja Jarno Majamaa parantelee oletettavasti edelleen nilkkaansa. Mainittakoon myös Jussi Aalto, joka on poissa aivan muista syistä. Hänet voi koko kansa bongata Linnan Juhlista ykköset yllä, mutta ei tästä sen enempää.

Lauantaina Tampereella Pirkkahallissa klo 18.30 Ilves FS Akatemia - FC Rauma