perjantai 24. maaliskuuta 2017

Liigapaikka ratkaistaan lauantaina Vaasassa

Otteluvoitot ovat kahden ottelun jälkeen tasan, sillä niin Ruutupaidat kuin FC Raumakin hoitivat molemmat voiton kotiotteluistaan. Näin ollen lauantain ottelun voittaja pelaa ensi kaudella Liigassa, ja häviäjän on tyytyminen paikkaan Ykkösessä.

Viime viikonlopun jälkimmäisessä ottelusa FC Rauma oli selvästi paremmalla jalalla kuin edeltävänä päivänä Vaasassa. Ruutupaidat eivät pystyneet vastaamaan raumalaisten kovaan prässiin, ja joukkuetta olikin paljosta kiittäminen hyvin pelannutta maalivahtiaan. Myös FC Rauman maalilla Juha-Matti Pösö otti muutaman komean gamesaverin.

Maalivahtipeli ja erikoistilanteet ovatkin olleet tähän astisissa otteluissa avainasemassa, ja todennäköisesti näihin kahteen asiaan lauantain ottelukin tulee ratkeamaan. Kaikki paineet ovatkin Ruutupaidoilla, ja FC Raumalla on ottelussa vain pelkkää voitettavaa.

Valitettavasti Raumalta ei fanibussia lähde matkaan, sillä ilmoittautumisia ei saatu kasaan aivan tarvittavaa määrää. Ottelusta pitäisi kuitenkin olla livestriimi tulossa, joten pelistä pääsee myös kotisohvilla nauttimaan. Linkin tulet löytämään FC Rauma Futsalin facebook sekä twitter tileiltä huomenna.

La klo 18.00  Ruutupaidat (Vaasa)  -  FC Rauma

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Viikonlopun karsintapeleistä voitto ja tappio

Viime viikonloppuna pelatuissa karsintapeleissä mentiin FC Rauman ja Ruutupaitojen aikaisempien keskinäisten otteluiden trendin mukaisesti. Molemmat nimittäin voittivat kotiottelunsa. Lauantaina Vaasassa Ruutupaidat voitti niukasti 4-3 (1-1) ja sunnuntaina FC Rauma nappasi Raumalla elintärkeän kotivoiton lukemin 4-2 (2-1).

Lauantain peli Vaasassa alkoi raumalaisittain suotuisasti, kun Mustafa Musov ohjasi Niila Asunmaan laukauksen maalin edestä verkkoon. Ruutupaidat kuittasi tämän maalin kuitenkin hetkeä myöhemmin ja hallitsi jakson jälkimmäistä puoliskoa melko selkeästi. Tauolle mentiin kuitenkin 1-1-tasatilanteessa. Toisella jaksolla vaasalaiset karkasivat jo 4-1-johtoon. Raumalaisten reikäpaitapeli tuotti tulosta ja vihreäpaidat nousivat lopulta kahdella Ukko Rimmin lähes identtisellä maalilla maalin päähän.

Ruutupaidat-FC Rauma 4-3 (1-1)
05:02 0-1 Mustafa Musov (Niila Asunmaa)
07:11 1-1 Lauri Karri (Aapo Autio)
22:43 2-1 Miika Niemi (Lauri Karri)
25:05 3-1 Nicolas Tuisku (Aapo Autio)
31:24 4-1 Matias Träskbäck
36:01 4-2 Ukko Rimmi (Jesse Wallenius)
37:08 4-3 Ukko Rimmi (Niila Asunmaa)



Sunnuntain peliin tuli sisuuntunut ja täysin uudestisyntynyt raumalaisryhmä. Kauden ennätysyleisö, 190 katsojaa siivitti kotijoukkueen hienoon peliin ja Ruutupaitojen maalivahti Rasmus Hakala oli täystyöllistetty heti ottelun alusta lähtien. FC Rauman korkea prässi toimi huomattavasti paremmin kuin lauantaina ja Ruutupaitojen hyökkäysten rakentelu oli vaivalloista. Ottelun avausmaali syntyi, kun ottelua oli pelattu hieman reilut 7 minuuttia. Niila Asunmaan tarkka laukaus upposi Hakalan vartioiman maaliin alakulmaan. Vain reilu minuutti tästä ja suurilukuinen kotiyleisö sai jälleen aihetta juhlaan. Ukko Rimmi tykitti kulmapotkun jälkitilanteesta irtopallon voimalla maalin kattoon ja siirsi raumalaiset 2-0-johtoon. Ruutupaidat onnistui kaventamaan muutama minuutti myöhemmin, kun Aapo Aution laukaus pienestä kulmasta yllätti Juho-Matti Pösön. FC Rauma laukoi ottelussa hanakasti ja jakson loppupuolella oli vielä useita mahdollisuuksia lisätä johtoa, mutta Juha Saarikosken tolppakutia lähemmäksi raumalaiset eivät kuitenkaan päässeet.

Toinen jakso ehti vanhentua vain hieman vajaat pari minuuttia, kun FC Rauma siirtyi jälleen kahden maalin johtoon. Saarikosken laukauksen Ruutupaitojen Hakala onnistui vielä torjumaan, mutta ensimmäisenä paikalla oli Jaakko Valtanen, joka siirsi irtopallon tyhjään maaliin. Pian maalin jälkeen Ruutupaidoilla oli loistava paikka kavennukseen, mutta Pösö venyi todelliseen gamesaveriin poikittaissyötöstä lähteneeseen laukaukseen.

Ruutupaidat onnistui kuitenkin seuraavana maalinteossa ja roikkui vielä pelissä mukana. Matias Träskbäck ja Miika Niemi pääsivät kahdestaan nokikkain Pösöä vastaan ja Träskbäck sai siirtää kavennuksen takatolpalta tyhjään maaliin. Muutamaa minuuttia ennen loppua Ruutupaidat haki tasoitusta lentävällä maalivahdilla, mutta eivät saaneet mitään vaarallista aikaan. Valtanen pääsi vielä viimeistelemään 4-2-loppunumerot Pösön pitkän avauksen jälkeen.

Näin raumalaisille arvokas kotivoitto ja liigapaikka ratkeaa la 25.3. Vaasassa klo 18 alkavassa ottelussa. Iso kiitos hienolle kotiyleisölle ja etenkin Mustafa Musovin faniryhmälle!



FC Rauma-Ruutupaidat 4-2 (2-1)
07:12 1-0 Niila Asunmaa (Jere Kyrkkö)
08:29 2-0 Ukko Rimmi (Jaakko Valtanen)
11:29 2-1 Aapo Autio (Lauri Karri)
21:50 3-1 Jaakko Valtanen (Juha Saarikoski)
28:41 3-2 Matias Träskbäck (Miika Niemi
37:21 4-2 Jaakko Valtanen (Juho-Matti Pösö)

Yleisöä: 190

Fanibussi Vaasaan

Nyt jaetaan liigapaikka!
3. liigakarsintapeli Ruutupaidat - FC Rauma la 25.3. klo 18.00 Vaasassa.
Sitovat ilmoittautumiset pe 24.3. klo 14.00 mennessä. Matka toteutuu kunhan ilmottautuneita on vähintään 30kpl, jos ei muita muutoksia tule.

Fanimatka Ruutupaidat - FC Rauma peliin Vaasaan.
Hinta 25€, sis. linja-autokyyti + ottelulippu. Maksu käteisellä bussissa.
Lähtö klo 14.00 FC Rauman toimiston pihalta, osoitteesta Hakunintie 18.
Ottelu alkaa klo 18.00.
Paluumatka alkaa n. klo 20.00 heti ottelun jälkeen.
Paluumatkalla mahdollisuus ruokailuun tai kahvitteluun Vaasan ABC:llä. (Huom! Ei sisälly hintaan)
Huomioithan, että ajankohdan ja matkan luonteen vuoksi matka ei välttämättä sovellu pienille lapsille.
Matkalaiset edustavat itsensä lisäksi FC Raumaa. Pyydämme huomioimaan tämän käyttäytymisessä niin matkan aikana kuin kohteessakin.
Pyydämme nauttimaan mahdolliset virvokkeet vasta paluumatkalla.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Karsinnat starttaavat viikonloppuna Vaasassa

Jo pitkään odotetut liigakarsinnat starttaavat vihdoinkin tulevana viikonloppuna. Paras kolmesta järjestelmällä pelattavat karsinnat alkavat lauantaina Vaasassa, ja toinen osaottelu pelataan heti sunnuntaina Raumalla. Tarvittaessa kolmas ottelu käydään 25.3 jälleen Vaasassa.

Ruutupaidat ovat FC Raumalle tuttu jengi jo aikaisemmilta kausilta. Molemmat ovatkin olleet vahvoja kotiotteluissaan, sillä kaikki keskinäiset ottelut ovat päättyneet kotivoittoon. Sarjan avausottelu tuleekin olemaan tärkeä varsinkin henkisen kantin puolesta.

Kuluvaksi kaudeksi Futsal-liigaan noussut Ruutupaidat aloitti kauden vakuuttavasti, mutta kevättä kohden joukkueen pistepussi ei enää karttunutkaan. Tästä huolimatta joukkue taisteli vielä viimeisestä pudotuspelipaikasta aina viimeisille kierroksille asti. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, ja kalkkiviivoilla muut kilpakumppanit ajoivat ohi ja sysäsivät vaasalaiset putoamiskamppailuihin.

FC Rauman kausi Ykkösessä taas on sujunut päinvastaisesti. Syksyllä vaikeuksissa ollut joukkue kokosi komeasti rivinsä kasaan vaikean alkukauden jälkeen, ja runkosarjan joukkue päätti komeaan kymmenen ottelun tappiottomaan putkeen. Valitettavasti sarjan voittanut Mad Max oli tasaisen vahva läpi kauden, joten raumalaisten oli tyytyminen toiseen sijaan ja liigakarsintoihin, runkosarjan voiton karatessa käsistä jo hyvissä ajoin.

Karsintapaikkansa raumalaiset kuitenkin varmistivat jo kaksi kierrosta ennen sarjan loppua. Tämä takasi mahdollisuuden myös hieman rohkeampaan erikoistilanneharjoitteluun viimisissä otteluissa. Erikoistilannepelaaminen tuleekin varmasti olemaan yksi ottelusarjan ratkaisevia tekijöitä.

Molemmista otteluista on luvassa striimi, ja nämä tulet löytämään pelipäivän FC Rauma Futsalin somekanavien(facebook, twitter) kautta.

FC Rauma toivottaakin kaikki raumalaiset urheilun ja futsalin ystävät seuraamaan kauden viimeistä kotiottelua kauppikselle sunnuntaina!

Su klo 17.00 FC Rauma - Ruutupaidat (Vaasa)

Futsal-Liigakarsinnan 2. osaottelu. Ensimmäinen osaottelu pelataan la 18.3. Vaasassa

Lippujen hinnat 5€/3€
- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon ja kohti Futsal-Liigaa!

torstai 2. maaliskuuta 2017

FC Rauma varmisti jo paikkansa liigakarsintoihin. Viikonloppuna runkosarjan viimeinen kotiottelu.

FC Rauman pohjoisen reissu meni taktisesti täyden kympin arvoisesti. Joukkueen puolustava pelitapa onnistui, ja paluumatkalle lähdettiin täydet kuusi pistettä ja liigakarsintapaikka takataskussa.

Liigakarsinnat starttaavat jo viikko runkosarjan päättymisen jälkeen vieraissa, lauantaina 18.3. Toinen osaottelu pelataan heti seuraavana päivänä sunnuntaina Raumalla, ja kolmas ottelu tarvittaessa 25.3 vieraissa.
 Liigapaikka ratkaistaan paras kolmesta järjestelmällä, eli kahdella voitolla aukeaa paikka ensi kaudeksi Futsal-liigaan. Vastustaja ei ole vielä selvillä, sillä myös Liigaa on kaksi kierrosta jäljellä. Mahdollinen vastustaja karsinnoissa kuitenkin tulee olemaan joku nelikosta Ruutupaidat, Riemu, PJK tai Tervarit.

Tulevana lauantaina FC Rauma Futsal saa vieraita Kaustisilta, kun KP-V saapuu kauppikselle. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa raumalaiset aloittivat räväkästi, ja jo 10minuutin pelin jälkeen taululla oli lukemat 0-4. FC Rauma näyttikin kävelevän kotijoukkueen yli ja nosti jalkaa kaasulta, mutta KP-V nousi vielä takaa tasoihin ja pisti vieraat koville. Täysi pistepotti matkasi kuitenkin mukaan Raumalle.

Vaikka FC Rauma saakin pelata ilman paineita kaksi seuraavaa ottelua, joukkue ei kuitenkaan lähde aliarvioimaan vastustajaa tai pelleilemään. Takana joukkueella on komea kahdeksan ottelun tappioton putki, ja yksi tavoitteista on venyttää se 10. ottelun mittaiseksi ennen liigakarsintoja. Joukkue tulee kuitenkin todennäköisesti kierrättämään pelaajia normaalia enemmä, sillä uusiin pelikieltoihin tai loukkaantumisiin ei ole varaa.

Ottelu jälleen tuttuun tapaan suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalta, johon pääset tämän linkin kautta.


La 4.3 klo 17.00  FC Rauma -  KP-V (Kaustinen)

Otteluun poikkeuksellisesti ilmainen sisäänpääsy!