perjantai 31. tammikuuta 2020

Otteluruuhka päätöksen viikonloppuna

Kahden viikon aikana neljä ottelua pelannut FC Rauma pelaa kolmannen kerran putkeen kaksi ottelua viikonlopun aikana. Aikasemmasta neljästä ottelusta käteen jäi kolme voittoa ja yksi tappio. Tällä kertaa pisteistä taistellaan lauantaina satakunnan derbyn merkeissä Porissa kun vastaan asettuu PTU. Sunnuntaina kauppiksella nähdään vierailijana AS Moon Raahesta.

Raumalaiset lähtevät luottavaisin mielin kohti viikonlopun koitoksia, sillä joukkueen peli on parantunut huomattavasti vuodenvaihteen jälkeen verrattuna alakuloiseen syksyyn. Tästä kertoo jo vain kolme tasakentällisin pelatessa päästettyä maalia neljässä ottelussa.

Lauantain ottelussa on paljon pelissä, sillä tasaisessa sarjassa FC Rauma on vain pisteen edessä porilaisia, ja putoamisviiva hengittää kummankin niskaan. Voitto olisi siis molemmille elintärkeä jatkoa ajatellen. Nähtäväksi jääkin minkälaisen nipun PTU saa otteluun, vai joko jalkapalloilijat ovat kaikonneet riveistä.

Sunnuntaina kauppikselle saapuva AS Moon on aina mukava vastustaja. Peleissä on sattunut ja tapahtunut enemmänkin kuin tarpeeksi. Viime vuonna molemmat joukkueet pilasivat toistensa nousuhaaveet pelaamalla sopuisasti tasapelin, ja kauden ensimmäisessä kohtaamisessa FC Rauma kävi ottamassa kauden suurimman tappionsa. Paljon jäi siis hampaankoloon toiseen kohtaamiseen. AS Moon kaipaa myös kipeästi pisteitä, jotta se pysyisi sarjan kärjen mukana. Raumalaisyleisö odottaa myös mielenkiinnolla saapuuko pistepörssin kärjessä vuodesta toiseen viihtyvä Marko "Mörkö" Keinänen isoista ovista ja jatkaa pistetehtailuaan, vai viekö FC Rauman ajokoira Jaakko Valtanen miehen pelihuumorin kokonaan.

Sunnuntain ottelu myös tuttuun tapaan suorana FC Rauman Youtube-kanavalta.


La klo 14.00   PTU  -  FC Rauma

Su klo 17.00   FC Rauma  -  AS Moon (Raahe)

Lippujen hinnat 2019-20 (Huom! Vain käteisellä!)
YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.
- Länsi-Suomen kestotilaajille alennettu hinta korttia näyttämällä.

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!

perjantai 17. tammikuuta 2020

Ykkönen jatkuu jälleen tauon jälkeen

Ottelusiirtojen vuoksi parilla viikolla pitkittynyt joulutauko on nyt ohi myös FC Rauman osalta. Kausi jatkuukin oikein ryminällä, sillä raumalaiset pelaavat kolme tuplaviikonloppua kolmeen viikkoon. Ensimmäiset kaksi ottelua pelataan Raumalla, kun lauantaina kauppikselle saapuu Tervarit, ja sunnuntaina KP-V Monkulat.

Ailahdellen ja alle odotusten sujunut syyskausi jätti paljon mietittävää FC Rauman johtoportaalle. Tauon jälkeen muut joukkueet ovat pelanneet jo 2-3 ottelua vihreävalkoisia enemmän, ja joukkue on tämän myötä valahtanut  sarjataulukossa sijalle 11. Tulevat tuplaviikonloput kuitenkin tasoittavat joukkueiden ottelumääriä, ja kevätkierroksen kahdestatoista ottelusta FC Rauma pelaa seitsemän kotona. Varsinkin kotiotteluissa ei ole enää hirveästi varaa pistemenetyksiin, sillä ennätyksellisen tasaisessa Ykkösessä otteluva ovat menneet ristiin ja rastiin läpi kauden.

Lauantaina kauppikselle saapuva Tervarit tippui viime kauden päätteeksi jälleen liigasta ykköseen. Viimeeksi joukkueet kohtasivat kaksi vuotta sitten, jolloin Tervarit kävi viimeeksi hakemassa vauhtia Ykkösestä. Molemmissa joukkueissa on tapahtunut paljon muutoksia pelaajistossa, ja varsinkin Tervarit on nuorentunut urakalla, sillä ikinuoret Rizvani ja Stafsula ovat ainakin toistaiseksi malttaneet pysyä poissa pelikentiltä. Lauantaina on kuitenkin luvassa vauhdikas Ykkösen ottelu, sillä Tervarit kaipaa kipeästi pisteitä pysyäkseen sarjan kärkitaistossa.

Sunnuntain vastustaja KP-V Monkulat jätti syksyllä paljon raumalaisten hampaankoloon. Tällä kaudella lähinnä pisteautomaattina toiminut joukkue otti kauden ainoat pisteensä voittaen FC Rauman kotikentällään. Tämän jälkeen hanat tyrehtyivätkin täysin, ja varsinkin vieraspeleissä Monkuloiden verkko on heilunut välillä kaksinumeroisin luvuin. Nähtäväksi jää millaisella kokoonpanolla Kaustisten musiikkiveikot saapuvat Raumalle.

Molemmat ottelut tulevat myös suorana FC Rauma Futsalin Youtube-kanavalta, joihin löydät linkit alta.

La klo 13.00 FC Rauma - Tervarit (Oulu)

Su klo 17.00 FC Rauma - KP-V Monkulat (Kaustinen)