torstai 12. syyskuuta 2019

Uuden kauden kynnyksellä

Harjoituskautta on jo hyvä tovi takana, ja uuden kauden alkuun on tasan kuukausi aikaa. Tuleva kausi on FC Rauman neljäs peräkkäinen, ja yhteensä jo kahdeksas kausi Futsal Ykkösessä. Tässä välissä onkin moni seura vaihtanut sarjatasoa niin ylöspäin kuin alaspäin, ja samalla FC Rauma on kivunnut sarjan maratontaulukossa jo sijalle kolme, alla olevien tilastoin:





Edellisellä kaudella raumalaisten akilleenkantapääksi osui paha loukkaantumisten kierre, joka söi parhaan terän joukkueen pelistä. Sarjan puolimatkassa vielä piikkipaikalla ollut FC Rauma päätyi sarjassa lopulta kuudenneksi, joten tulevaksi kaudeksi jäi runsaasti nälkää viime kauden pettymyksen päätteeksi.

Pelaajapuolella ainoa lähtijä kauden päätteeksi oli Ukko Rimmi, jonka tuleva kausi jää väliin Itävaltaan suuntautuvan opiskeluvuoden takia. Jo joulukuussa loukkaantunut Samy Naili palasi jo ennen kauden päätöstä takaisin Ranskaan.

Uusina pelaajina rinkiin ovat liittyneet Mikke Litmanen, Eino Alanko, Teemu Nurmi sekä joukkueen mukana harjoitteleva, mutta PP-70 pelaava Jussi Rasva. Lisää leveyttä tuovat myös koko viime kauden loukkaantumisen takia menettänyt Verneri Pietilä, sekä hyvän alkukauden pelannut, mutta niin ikään puolet kaudesta loukkaantuneena viettänyt Niklas Myllykangas. 
Jalkapallokauden päätyttyä rinkiin saattaa todennäköisesti tulla vielä yksi tai kaksi pelaajaa lisää.

FC Rauma pelaa vielä muutaman harjoitusottelun ennen kauden alkua, joista ensimmäinen on tulevana perjantaina. Tällöin raumalaiset matkavaat Akaalle, jossa vastaan asettu viime kauden Liigan hopeamitalisti Akaa Futsal(ent. Leijona Futsal). 

Joukkueen tämänhetkinen harjoitusrinki alla:

Aleksi Kuusenmäki  MV
Juha Vanne             MV

Kasper Nyholm
Jesse Wallenius
Jere Kyrkkö
Hans Kallionpää
Niila Asunmaa
Jaakko Valtanen
Jarno Majamaa
Mikke Litmanen
Verneri Pietilä
Niklas Myllykangas
Juha Saarikoski
Mustafa Musov
Eino Alanko
Oskar Nyholm
Niko Valtonen
Teemu Nurmi