perjantai 11. maaliskuuta 2016

FC Rauma murskasi LaPo:n

FC Rauma sai viime sunnuntaina vastaansa Lapuan Ponnistuksen. LaPo:n putoaminen kakkosdivariin on jo varmistunut. FC Rauma otti kotonaan tärkeän voiton numeroin 7-1 (5-0) ja taistelu nousukarsintapaikoista jatkuu kiivaana.

Ottelu oli alusta lähtien raumalaisten hallintaa. Avausmaali syntyi reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun Niila Asunmaan laukaus upposi lapualaismaalivahdin sormien ja tolpan kautta maaliin. Tästä alkoi n. kolmen minuutin tehohetki, jonka aikana FC Rauma lisäsi johtoaan kolmesti. Ensin Hans Kallionpää niittasi Juha Saarikosken poikittaissyötöstä pallon etukulmaan. Hetkeä myöhemmin Aleksi Kanerva pelasi tilanteen loppuun asti ja siirsi pallon tyhjiin. Maali oli sekä Kallionpäälle että Kanervalle kauden ensimmäinen. Seuraavaksi osui jälleen Asunmaa. Hän ohjasi kurkunpäällään Jesse Walleniuksen keskityksen verkon perukoille. Taukonumerot 5-0 viimeisteli Jere Kyrkkö Asunmaan poikittaissyötöstä. 

Heti toisen jakson alussa FC Raumalla oli lukuisia paikkoja lisätä johtoaan, mutta tällä kertaa viimeistely ontui. Toinen jakso oli kauttaaltaan melko laiskaa pelaamista ja myös lapualaiset saivat luotua maalipaikkoja. Jakson avausmaalin iski LaPo:n Niko Salo tarkalla laukauksella raumalaismaalin alakulmaan. Ottelun loppuhetkillä raumalaiset onnistuivat vielä kahdesti. Pari minuuttia ennen loppua Saarikoski onnistui vihdoin maalinteossa ja loppuhetkillä Asunmaa täydensi vielä hattutemppunsa. 

Voitto nosti FC Rauman pisteen päähän viimeisellä nousukarsintapaikalla olevasta PS Villasta. Seuraavaksi raumalaiset taistelevat pisteistä la 12.3. Turussa KF Kosovaa vastaan.


FC Rauma-LaPo 7-1 (5-0)
05:12 1-0 Niila Asunmaa (Jesse Wallenius)
06:43 2-0 Hans Kallionpää (Juha Saarikoski)
07:07 3-0 Aleksi Kanerva (Saarikoski)
08:16 4-0 Asunmaa (Wallenius)
13:37 5-0 Jere Kyrkkö (Asunmaa)
31:05 5-1 Niko Salo
38:16 6-1 Saarikoski (Kanerva)
39:41 7-1 Asunmaa (Kallionpää)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti