perjantai 15. marraskuuta 2019

Ykkönen jatkuu jälleen vieraissa.

FC Rauman pelit jatkuvat jälleen viikonloppuna. Tällä kertaa määränpäänä toimii jo vuosien saatoksi tutuksi tullut Vaasa. Vaikka kotijoukkue Kiisto on uusi tulokas Futsal Ykkösessä, koostuu sen pelaajisto suurelta osin samasta ryhmästä joka pelasi Ruutupaitojen nimellä useamman vuoden Futsal-Liigaa ja Ykköstä.

Kotijoukkue onkin varsin tuttu ilmestys raumalaisille, sillä useampi kausi samassa sarjassa sekä muutama vuosi takaperin pelatut liigakarsinnat joukkueiden kesken tuskin jättivät ketään kylmäksi.
Kiisto aloitti kautensa alle odotusten häviten kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta on sittemmin nostanut tasoaan ja päässyt kolmen ottelun voittoputkeen. Varsinkin vaasalaisten postimerkin kokoinen kotikenttä tuottaa harmaita hiuksia vastustajalle kuin vastustajalle kuluvan kauden aikana.

Vielä viikko siitten raumalaisten pelaajalista oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta viikossa ehtii tapahtua paljon. Flunssa-aalto, muutama loukkaantuminen ja työreissut lohkaisivatkin yhtäkkiä ison osan pelaajia pois viikonlopun vahvuudesta, ja iso arvoitus onkin minkälaisen joukkueen vihreävalkoiset saavat reissulleen jalkeille.


La klo 15.00 Kiisto - FC Rauma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti