torstai 27. helmikuuta 2014

GFT oli tyly isäntä raumalaisille

Kotijoukkue voitti flegmaattisesti esiintyneen FC Rauman lopulta lukemin 5-2 (2-1). Vieraiden kohtaloksi koitui varsinkin huolimattomat syötöt, ja epävarmuus pallollisessa pelaamisessa.

Ottelu ehti vanheta vain minuutin, kun GFTn Jarkko Reinikka katkaisi poikittaissyötön hyökkäyspäässä. Maalissa pelannut Ari Bohm joutui hölmistyneenä katsomaan kun entisen joukkuekaverin veto painui voimalla alanurkkaan. FC Rauma ei kuitenkaan vielä lannistunut. Muutaman minuutin kuluttua avausmaalista Niila Asunmaa toi raumalaiset tasoihin. Kovaa prässänneen GFTn puolustus murrettiin kahdella syötöllä, ja Asunmaa niittasi pallon verkkoihin liukumalla. Tätä juhlaa ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Siitä piti huolen kotijoukkueen konkariosasto. FC Rauman miesten merkkaaminen oli hetken sekaisin vikkelästi liikkuneiden "vanhusten" vuoksi. Lasse Lind oli unohtunut yksin maalille, ja Risto Salmen syöttö löysikin Lindin joka siirsi espoolaiset toisen kerran johtoon. Näissä numeroissa siirryttiin myös tauolle.

Toisella jaksolla FC Rauma tuntui välillä pääsevän paremmin peliin mukaan. Henrik Henriksson oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Henriksson lisäsi kotijoukkueen johtoa ajassa 24:36 ensimmäisen kerran. Toisen kerran miehen lapikas puhui 31. minuutin kohdilla, ja peli alkoi näyttämään sitä myöten selvältä. Pientä toivoa FC Raumalle toi kuitenkin Aleksi Kanervan painava laukaus, joka toi vihreävalkoiset jälleen kahden maalin päähän. Tätä juhlaa ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Seitsemän sekuntia kavennuksesta ja Henriksson iski hattutempun täyteen. Aloituksesta pystyyn lähtenyt Henriksson karkasi hetki sitten tuulettaneelta Kanervalta, ja painoi voimalla pallon sisään volleystä. Tähän katkesi myös FC Rauman selkäranka, ja ottelun loppu oli lähellä pelailua.

GFT - FC Rauma  5-2 (2-1)

1:01  1-0  Jarkko Reinikka
3:28  1-1 Niila Asunmaa (Oskar Nyholm)
8:11  2-1 Lasse Lind (Risto Salmi)
24:36 3-1 Henrik Henriksson (Lasse Lind)
31:13 4-1 Henrik Henriksson (Timo Lumivaara)
33:02 4-2 Aleksi Kanerva (Kasper Nyholm)
33:09 5-2 Henrik Henriksson (Jaakko Reinikka)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti